Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Theodolinda Hahnsson
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1872.
I. Niemen Ukko.
II. Kuuselan Kukka.
III. Kalamajoilla.
IV. Juhannus-aatto.
V. Leikkuu-pellolla.
VI. Köyri-markkinoilla.
VII. Surmasalmella.
VIII. Muutto.
IX. Vanhus.
X. Matkustaja.
Niemen Ukko.
Pohjois-Suomessa oli merenrannalla kaunis Niemen talo, jota hallitsikuudenkymmenen vuoden vanha ukko. Tämä talo ei ollut iso, vaan senhaltia oli toki rikas ja mahtava, sillä hän oli uutterasti työtätehnyt, ja erittäinkin oli hän kalanpyynnöllä rikastunut, silläkalan-saalis oli hyvä, ja ukko lähettikin aina joka vuosi saaliistansamonta veneellistä Ruotsiin, josta sai kiiltävät riksit takaisin.
Vanhan-puoliaisella iällä oli ukko ottanut itsellensä nuoren, kauniinja hempeän vaimon, jota hän paljon rakasti, mutta jolta hän myös paljonvaati. Ukko oli aina tottunut olemaan itsevaltaisena hallitsianatalossaan, ja niin tahtoi hän vieläkin olla, vaikka nuori emäntäkintaloon tuli. Hän oli vankka työ-mies sekä ensimmäinen joka työssä; jakoska isäntä kävi edellä, ei ollut emännän eikä palkollisten jälkeenjääminen; mutta emäntä oli kehno ja tuli liiasta työstä vieläkehnommaksi. Naapurit kyllä varoittivat isäntää antamasta emännänliioin työtä tehdä, mutta silloin vastasi ukko: "Lapseni" (niin kutsuihän tavallisesti vaimoansa) "annan minä työllä voimiansa vahvistaa, jaseuratkaatte muutkin esimerkkiäni". Vaan nuori vaimo lakastui, ja piantäytyi isännän saattaa hänen kalpeaa ruumistansa haudalle.
Valitusta ei kukaan kuullut isännältä, kaikki vain teki hän samassavakavassa järjestyksessä kuin ennen, mutta silloin, kuin hän haudaltapalasi, läksi hän oitis vähäistä kätkyttä kohti, jossa pienokainenpoikansa makasi. Syvä huokaus nousi hänen rinnastansa, silmistänsäkiilsi jotain oudon-näköistä, harvaan putosi muutamia raskaitakyyneleitä pojan vuoteelle, ja hän lausui: "Lapseni! paljon on Jumalaminulta ottanut, mutta vielä enemmän sinulta, suloinen hellä äitisi onpoissa, ja jäljellä vain kova jäykkä isä". Mutta vuoden vanha lapsikätkyessä hymyili isällensä eikä tietänyt kaipauksesta mitään.
Hellällä huolella kasvatti nyt Niemen isäntä poikaansa; rakkautensatätä lasta kohtaan oli suuri, näytti ikään, kuin olisi hän lapsellensatahtonut kahden-kertaisesti osoittaa sitä rakkautta, jota ei hänlapsen äitille näyttänyt.
Vuodet vyörivät edellensä, ja poikanen, pieni Mikki, kasvoi kauniiksi,soreaksi nuorukaiseksi. Kaikki häntä rakastivat, niin hyvin kylässäkuin kotonakin. Luonnoltaan oli hän hellä-sydämminen, niinkuinäiti-vainajansa, sekä iloinen ja vilkas, mutta useasti hänessä myöshavaittiin isänsä vakavuutta. Työssä oli Mikki aina isänsä sivulla, jakun hän pyssy olalla meni metsästämään, niin totta hänellä palatessaaina oli enempi taikka vähempi lintuja toisella olallansa. Sama onnioli hänellä myös kalanpyynnössä, eikä koko seudussa ollut niin hyvääuimaria kuin Mikki, hänpä taisi niinkuin suorsa uppountua veden alle jataasen hiljaa uiskennella sen pinnalla. Eipä kummaakaan, että kaikkimiehet pitivät häntä hyvänä kumppanina, ja tytöille oli hän oikeasydän-käpyinen. Tälle pojallensa koki nyt Niemi ko'ota tavaraa niinpaljon, kuin mahdollista oli; hän luuli sillä oikein perustavansalapsensa onnen.
Vähän matkaa Niemeltä oli Kuuselan talo; se oli rakettu töyrälle,vähäisen