Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Viktor Rydberg
Suomentanut
Aarni Kouta
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1909.
Jos nousette Kapitoliumille nähdäksenne Julius Cesarin — ja missähänet kohtaisi, ellei siellä? — niin älkää odottako saavannekatsella Sullan "huolettomasti vyötettyä poikaa", jonka olentoon hillitön, eleet houkuttelevat, tukka kihara, silmät mustat javilkkaat ja jäsenet kauniisti pyöristyneet ja solakat! Se Cesar,Afroditen jälkeläinen, jonka nuoruudenkauneus veti forumillekokoontuneiden kansalaisten katseet puoleensa ja hurmasi kuningasNikomedeen, on kadonnut. Menettepä vasemmalle nähdäksenne hänenrintakuvansa Kapitoliumin museon keisarisalissa tai oikealle, missähänen jättiläispatsaansa vartoo teitä konservaattorien palatsiinjohtavassa kaarikäytävässä, niin ette ole havaitseva jälkeäkäänkeikarista, josta Cicero lausui: "Nähdessäni hänen äärettömänhuolellisesti käherretyt kutrinsa ja huomatessani, kuinka hänpyyhkäisee niitä sormellaan, tuntuu minusta mahdottomalta, että tuoihminen voi hautoa mielessään niin suurta onnettomuutta — Roomantasavallan kukistamista."
Mutta onpa melkein vahinko, että hän on poissa. Hänen tulisinäyttäytyä uudelleen, ei ainoastaan kuvassa, vaan ilmielävänäKorsolla. Englantilaiset, jotka joukottain kuljeksivat siellä,tuntisivat ehkä hänen toogansa alla oman Pelhaminsa sukulaisen.Nuoret roomalaiset tervehtisivät häntä uneksittuna esikuvanaan.Parisilaisen keikarin viimeinen vivahdus — se joka, jesuiittakouluissakasvatettuna, alkaa tunkea syrjään toisen keisarikunnan epäonnistuneenesikuvan miehekkäästä hienostumisesta, "petit-crevé'n" — tuijottaisiihmetellen pakanaan, jonka neroa säihkyvien kasvonpiirteitten kauneuttakohottaisi tuo tyhjä ja seminaarilaishurskas, mutta ei vaatimatonkatse, joka on ominaista noille nuorille ranskalaisille ja josta lukeeselvästi kuin julistuksesta: je ne sais rien; donc je suis un hommedu monde.
Julius Cesarin jättiläispatsas konservaattorien palatsissa onantiikinen teos, todennäköisesti ensimäiseltä keisariajalta, muttaei suinkaan mestariteos. Älkäämme kiinnittäkö huomiotamme siihen,että Rooman kultaisen nuorison johtajaa ei edes aavistukseltakaan voinähdä tässä, sillä kuvanveistäjä on tahtonut esittää vanhentunuttaimperaattoria, maailman yksinvaltiasta, ei nuorta patriisia. Muttasiitä puuttuu niin paljon, minkä luulimme eriämättömästi kuuluvanCesarin olemukseen. Edessämme seisoo täysin varustettu sotapäällikkö,jonka luukovissa ukonkasvoissa ei milloinkaan ole loistanut senneron välkähdystä, joka salamoin pirstoi Gallian ja Germaniansotajoukot, musersi Pompejuksen soturimaineen, kukisti tasavallan jahävitti muinaisroomalaisen hyveen tähteet. Ei pilkahdustakaan siitäherttaisuudesta, joka niin vanhan kuin nuorenkin Cesarin ominaisuusvalloitti vastustajan, tai siitä kauneudentunnosta, joka teki hänestätaiteilijan historioitsijain ja kaunopuhujain joukossa, tai siitäylevämielisyydestä, joka inhimillisellä aatelilla kultasi demoonisenitsekkäisyyden. Onko tämä se mies, joka olemuksensa runoilijavoimallateki monivuotisen vaivaloisen sotaretken ylevähenkiseksisankarirunoksi harmaantuneille sotureille, joiden oli seurattavahäntä varustusten ja sälyjen kuormaa kantaen aseidenmittelystätoiseen halki gallialaisten ja belgialaisten kaikkien maanäärien,Reinin yli Germanian metsiin, yli meren tuntemattomaan Britanniaan?Mies, joka jäsenet riutuneina irstailuista, sairaudesta javalvomisista kulki paljainpäin auringonpaahteessa ja rankkasateessaleg