MINÄ TAHDON KOSTAA
Kirj.
Paronitar Orczy
Englanninkielestä suomentanut
Armida Enckell
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Osakeyhtiö,1919
»Kosto on minun; minä tahdon kostaa, sanoo Herra». —
Room. XII. 19.
SISÄLTÖ:
Proloogi:
I. Pariisi: 1783.
II. —
Luku.
I. Parisiisi 1793 — Väkivalta.
II. Kansanvaltuutettu.
III. Vierasvaraisuus.
IV. Uskollinen kotikoira.
V. Päivä metsässä.
VI. Tulipunainen neilikka.
VII. Varoitus.
VIII. Anne Mie.
IX. Mustasukkaisuus.
X. Ilmianto.
XI. »Kosto on minun.».
XII. Damokleen miekka.
XIII. Sotkeutuneet silmukat.
XIV. Onnekas hetki.
XV. Paljastettu.
XVI. Pidätetty.
XVII. Sovitus.
XVIII. Luxembourgin vankilassa.
XIX. Sekavuutta.
XX. Cheval Borgne.
XXI. Jakobinilaispuhuja.
XXII. Päivän päättyessä.
XXIII. Oikeus.
XXIV. Julietten tutkiminen.
XXV. Puolustus.
XXVI. Kuolemantuomio.
XXVII. Fructidorin mellakat.
XXVIII. Odottamatonta.
XXIX. Père Lachaise.
XXX. Loppu.
PROLOOGI.
I
Pariisi 1783.
»Pelkuri! Pelkuri! Pelkuri!»
Sanat kajahtivat selvästi ja äreän kiihkoisasti tuskallisennöyryytyksen niitä korostaessa.
Vihasta vavisten hypähti poika pystyyn, ja tasapainonsa menetettyäänhän horjahti eteenpäin käsillään tavoitellen pöytää ja samalla koettaensilmäluomiensa vavahtavilla liikkeillä turhaan tukahduttaa häpeänkyyneleitä, jotka sokaisivat hänen silmiään.
»Pelkuri!» Hän koetti huutaa loukkaussanaa kaikkien kuultavaksi,mutta hänen kuiva kurkkunsa ei sitä sallinut. Hänen vapiseva kätensähaeskeli pöydälle hajoitettuja kortteja. Hypistellen niitä kuumeisentarmokkaasti hän sai ne kootuiksi nopeasti ja hermostuneesti. Sittenhän heitti ne vastapäätä seisovaan miehen yrittäen vielä kerransopertaa: »Pelkuri!»
Varttuneet miehet yrittivät väliin, mutta nuoret vain nauroivat ollenvalmiina seikkailuun, jonka täytyi välttämättä seurata ja joka olikinsellaisen riidan ainoa mahdollinen loppu.
Sovintoa tai välittelyä ei otettu kysymykseenkään. Déroulèden olisipitänyt ymmärtää asia paremmin eikä puhua halveksuen Adèle deMontchéri'sta, sillä olihan kreivi de Marnyn hurmaantuminen kuuluisaankaunottareen ollut Pariisin ja Versailles’n puheenaiheena viimekuukausina.
Adèle oli sangen suloinen, ahneuden ja itsekkyyden todellinenlinnoitus. Marnyt olivat rikkaita ja pieni kreivi hyvin nuori. Juurisilloin koreahöyheninen haukka kyni ahkeraan nuorinta kyyhkystä, jokavasta oli sukunsa lakasta lennähtänyt.
Pojan ihastus oli vasta alullaan. Adèle oli hänestä kaikkien hyveidenesikuva, ja hän olisi ollut valmis kaunottaren puolesta taisteluunvaikkapa Ranskan koko ylimystöä vastaan — turha ponnistus, jolla hänolisi puolustanut omaa ylevää mielipidettään sen ajan kevytmielisistänaisista. Kreivi oli myöskin ensiluokkainen miekkailija, ja hänenystävänsä olivat jo oppineet, että oli parasta olla viittaamatta Adèlenkauneuteen ja heikkouksiin.
Mutta Déroulèdehan oli kuuluisa hö