Salapoliisiromaani
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1909.
I. Salama kirkkaalta taivaalta
II. Vaikuttavia asianhaaroja
III. Juttu kärjistyy
IV. Saan onnellisen päähänpiston
V. Syön päivällistä tuntemattoman kanssa
VI. Godfreyn ylistely
VII. Neiti Holladay tulee oikulliseksi
VIII. Salaperäinen kamarineiti
IX. Tutustun monsieur Martignyyn
X. Merkillinen katoaminen
XI. Riisun naamarin viholliseltani
XII. Cafe Jourdainissa
XIII. Matkalla
XIV. Osoittaudun huonoksi suojelusvartijaksi
XV. Kaksin on parempi kuin yksin
XVI. Leijonan pesässä
XVII. Etretat
XVIII. Huntu kohotetaan
XIX. Jutun loppu
Salama kirkkaalta taivaalta
Toimiston ilmakehä ei ollut tänä aamuna yhtä miellyttävä kuintavallisesti. Olimme kaikki saaneet raivata sinne tiemme läpi myrskyn,lumen, ravan ja lumirännän, jollaista ei tapaa muualla kuin keskellämaaliskuuta New Yorkissa, ja hyvä tuulemme oli tästä kärsinyt. Minunoli ollut mahdotonta saada ajuria, ja raitiotiejunilla, jotka yleensäolivat kovin myöhästyneet, vallitsi tietysti se tavallinen, välttämätöntungos. Seurauksena tästä oli, että minä tulin konttoriin puolituntia liian myöhään, ja astuttuani sisempään konttorihuoneeseen sainhämmästyksekseni nähdä Grahamin, vanhemman päällikkömme, jo istumassatyöpöytänsä ääressä. Hän nyökäytti jotenkin lyhyesti hyvää huomenta.
»Olisi hyvä, jos katsoisitte läpi nuo Hurdin juttua koskevat paperit,
Lester», sanoi hän ja ojensi ne minulle.
Otin ne ja istuuduin. Samassa temmattiin konttorin ulko-ovi taaskinauki tavattoman rajusti.
En ollut koskaan nähnyt Roycea niin syvästi liikuttuneena, niinilmeisesti poissa suunniltaan kuin hän oli hyökätessään silmänräpäystämyöhemmin luoksemme kädessään sanomalehti. Hämmästyneenä sisääntulijanaikaansaamasta melusta käännähti Graham pöytänsä ääressä ja tähysteliihmeissään häntä.
»Mitä nyt, John?» alkoi hän. »Sinähän näytät kovin liikuttuneelta.
Mistä on kysymys?»
Royce levitti sanomalehden hänen eteensä pöydälle.
»Sinä et tietysti ole nähnyt aamulehtiä. Luepas tuo?» ja hän osoittivapisevalla sormella kirjoitusta, joka vei koko ensimmäisen sivunensimmäisen palstan — kunniasijan.
Huomasin, että Grahamin kasvojenilme muuttui heti hänen luettuaanotsakkeen, ja kun hän oli ehtinyt kappaleen pitemmälle varsinaiseenkertomukseen, näytti hän ihan kauhun valtaamalta.
»Tämä on ihmeellisintä, mitä olen koskaan lukenut!» puhkesi hän.
»Ihmeellistä!» huudahti toinen. »Se on enemmän kuin sitä, se onhalpamaista, alhaista! Ajatella, että niin hieno, sivistynyt tyttökuin Frances Holladay vakain tuumin murhaa oman isänsä — pistääkylmäverisesti hänet kuoliaaksi — se on liian katalaa, liianihmeellistä, liian — liian…»
Hän keskeytti, melkein tukehtuen mielenliikutuksesta.
Hänen sanansa saivat minut äkkiä ojentautumaan tuolissani. Frances
Holladay syytettynä — eipä ihme, ei! että Royce oli tuohtunut!
Mutta Graham jatkoi kirjoituksen lukemista toiseen kertaan,tarkkaavammin, ja kun hän sitten nyökäytti päätään osoittaakseen,että hän täysin käsitti kumppaninsa ajatuksen, muodostui hänenkulmakarvoje