Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Leo Tolstoi
Suomentanut
Ilmari Calamnius [Ilmari Kianto]
Alkuperäinen nimi: Smertj Ivana Iljitshina
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1905.
Sensuurin hyväksymä. Porvoo, toukok. 18 p:nä 1905.
Ivan Jegorovitsh Shebekin yksityisessä virkahuoneessa, suuressaoikeuspalatsissa, jossa paraikaa oli käsillä Melvinskin juttu,kohtasivat toinen-toisensa heti istunnon jälkeen oikeuden jäsenetsekä yleinen syyttäjä. Syntyi keskustelu kuuluisasta Krasovskinasiasta. Fjodor Vasiljevitsh kiivastui ja koetti todistaa, etteiasia ollut tuomiovallan ratkaistavissa, Ivan Jegorovitsh väittipäinvastoin pysyen kiinni omassa mielipiteessään, mutta PjotrIvanovitsh ei huolinut ottaa osaa koko väittelyyn, vaan selaili juuriilmestynyttä sanomalehteä.
— Hyvät herrat! virkkoi hän yhtäkkiä, — Nyt on Ivan Iljitsh kuollut.
— Mitä sanotte?
— Lukekaa itse, — sanoi hän Fjodor Vasiljevitshille, ojentaen tällevielä tuoreuttaan tuoksahtavan numeron.
Mustan kehyksen sisässä seisoi painettuna: "Sydämmellisellä murheellailmoitan täten sukulaisille ja tuttaville, että rakastettu puolisoni,Oikeudenjäsen, Ivan Iljitsh Golovin vaipui kuolemanuneen 4:nä p:nähelmikuuta tänä 1882 vuonna. Ruumissaatto lähtee perjantaina k:lo 1,jälkeen puolenpäivän. Praskovja Fjodorovna Golovina."
Ivan Iljitsh oli ollut koossa-olevien herrojen virkatoveri, jakaikki olivat hänestä pitäneet. Hän oli sairastanut jo muutamiaviikkoja tautia, jota oli sanottu parantamattomaksi. Jo ennen oliollut puhetta siitä, että siinä tapauksessa että tämä mies kuolee,Aleksejev voipi tulla määrätyksi hänen paikalleen, Aleksejevinpaikalle taas — joko Vinnikov tahi Shtabel. Niin että kuullessaanIvan Iljitshin nyt kuolleen, ajatteli jokainen läsnäolevistaherroista ensimmäiseksi sitä, mikä merkitys tällä kuolemalla saattoiolla itse Oikeudenjäsenten tai heidän tuttavainsa paikanmuutoksiin javirkaylennyksiin.
"Nyt varmaankin saan Shtabelin tai Vinnikovin paikan", — ajatteliFjodor Vasiljevitsh. — "Minulle on se toki aikoja luvattukin jatekee se ylennys minulle 800 ruplaa lisätuloja, paitsi kansliatöitä."
"Nyt täytyy pyytää lankomiehelle paikanmuutosta Kalugasta", —ajatteli Pjotr Ivanovitsh. — "Vaimoni on siitä suuresti ilahtuva.Nyt eivät enää saata sanoa, etten minä koskaan ole mitään tehnythänen sukulaistensa hyväksi."
— Niin minä ajattelinkin, ettei se mies enää nouse vuoteeltaan, —sanoi Pjotr Ivanovitsh ääneensä. — Sääli häntä!
— Mikäs häntä oikeastaan vaivasikaan?
— Eipä ne lääkärit sitä voineet päättää. Tai kyllähän ne sitäpäättelivät, mutta eri tavalla. Kun minä hänet viimeisen kerran näin,niin minusta näytti, että hän paranee.
— Mutta minulla ei ole tullut hänen luonaan käyntiä pääsiäisestäsaakka, vaikka aina olen aikonut.
— Olikos hän kuinka varoissa?
— Taisi vaimolla olla jonkun vähän, mutta ei sitä paljon ole.
— Kyllä tästä täytyy sinne ajaa. Kauhean kaukana ne vain asuvat!
— Niin — teiltä. Teiltä pitäen on kaikki kaukana.
— Sinä se et näy voivan anteeksiantaa, että minä asun joen takana,— sanoi Shebekille hymyillen Pjotr Ivanovitsh. Ja sitten alettiinpuhua kaupungin välimatkojen etäisyyksistä, jonka