Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Platon
Kreikan kielestä suomensi ynnä johdannolla ja selityksillä varusti
K. G. Aminoff
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1898.
Johdanto.
Sallima oli määrännyt Sokrateen elämään Athenassa aikana, jolloinkasofistit esiintoivat ajatuksensa: ihminen on totuuden mitta,sovittaen sen myös uskontoon ja siveellisyyteen ja tullen sitenyhteiskunnan olemassaololle vaarallisiksi henkilöiksi. Heitä vastaanalkoi siksi ankara reaktsiooni. Tahdottiin pelastaa uskonnonauktoriteetti, pelastaa vanha, vakaa moraali, tukahuttaa nuo uudet,alasrepivät, kriitilliset ajantuulahdukset. Mutta tässä vastustuksessameneteltiin sokeasti. Uudessa ei tehty nim. minkäänmoista erotusta;uusi oli uutta ja semmoisena perin poisperattava. Niin tapahtui myös,että se mies, joka oli täysi vastakohta sofisteille, kuitenkin saiosakseen saman kirouksen kuin he. Tarkoitamme Sokratesta. Että Sokratesoli vastakohta sofisteille, se käy jo riittävästi selville, josmainitsemme, että hänen katsantoansa voi karakteriseerata kääntämälläsofistein periajatuksen lauselmaksi: totuus on ihmisen mitta.Sokrates katsoi siis, että on olemassa objektiivista totuutta, kunsofistit sitävastoin kielsivät sen: hän oli positiivisen kannan mies,nämät negatiivisen. Mutta toiselta puolen oli hänkin asettautunutentistä maailmankatsantoa vastustamaan; sen toiseksi muuttamisen olihän valinnut juuri elämäntehtäväkseen. Hänkin niinmuodoin olireformatoorinen henkilö. Sen vuoksi kohdistui myös häneen yleinen vihasofisteja vastaan ja siinä määrin tavallista suuremmalla voimalla, kuinhän vaikutti kaikissa piireissä, yksin alhaisimmissa ja köyhimmissä, jahänen ihailijainsa lukumäärä näkyi rajatta karttuvan varsinkinnousevassa nuorisossa, jonka käsissä valtion tulevaisuus oli.
Tällä kannalta katselivat Sokratesta ja hänen pyrkimystään myös nemiehet, jotka oikeudessa esiintyivät Sokrateen syyttäjinä.
Niinkuin tiedämme, päättyi tämä oikeudenkäynti niin, että Sokratestuomittiin kuolemaan. Hän tyhjensikin pian sen jälkeen myrkkypikarin.Mutta joskin hänen elonsa lanka näin katkaistiin, jäi hänen henkensäkuitenkin perinnöksi hänen oppilailleen, eritenkin Platonille. Tämämies oli koko sydämellään ollut mestariinsa kiintynyt, häntä milt'eijumaloinut niinkuin myös hänen ylevää oppiansa, hänen filosoofistamaailmankatsantoansa. Sen suurenmoinen kehittäminen joutui nyt hänenosalleen. Sen kautta tuli hänestä myös se mies, joka Sokrateelle hänenkuolemansa perästä tuotti oikeutta ja tunnustusta. Tunnustuksen tuottoon sitä enemmän käteen tuntuva, kun Platon useimmissa filosoofisissadialoogeissaau panee juuri Sokrateen esittämään aatteitaan. Muttavieläkin suoranaisemmin hän antoi Sokrateelle oikeutta. Häneltä on nim.meillä muudan teos, joka lennättää murhaavan nuolensa nimenomaanSokrateen tuomitsijoihin, samalla kuin se toisaalta kirkastaakristalliksi Sokrateen muiston. Tämä teos on juuri "Sokrateenpuolustuspuhe".
Niinkuin tavallista, piti näetsen Sokrateskin oikeudessapuolustuspuheen. Kuulijain joukossa oli m.m. myös Platon, ja mesaatamme kyllä arvata, että hän suurimmalla mielenkiintymyksellätarkkasi Sokrateen puhetta sekä painoi sanat syvälle muistiinsa.Jälestäpäin kirjoitti hän ne paperille, ja siten syntyi teoksemme.Tietysti tämä ei saata olla mikään täydellinen jäljennös Sokrateenpuheesta, sillä parhainkin muisti pettää; lisäksi tiedetään, ett'eiSokrates koskaan valmistellut puheitaan, vaan suoritti ne tilapäisestija että niissä sen johdosta mahtoi olla yhtä toista