Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
H. G. Wells
Englannista suomentanut Werner Anttila
Joutoaikoina 8
Helsingissä,Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa,1907.
Hämähäkkilaakso.
Herra Ledbetterin virkaloma.
Herra Brisherin aarre.
Hämähäkkilaakso.
Puolenpäivän tienoissa joutui kolme takaa-ajajaa kuljettuaan virranuomassa erään mutkan ympäri äkkiä näkemään hyvin leveän ja avaranlaakson. Hankala, kiemurteleva, vierukivinen vesivako, jota pitkin heniin kauvan olivat tavotelleet karkureita käsiinsä, leveni tässälaajaksi rinteeksi. Sama sisällinen tunne sai heidät nyt keskeyttämääntakaa-ajon, ja kaikki kolme ratsastivat vähäiselle kunnaalle, jollakasvoi tummanruskeita puita. Sinne he pysähtyivät; kaksi heistä, kutensopikin, jäi vähän matkaa kolmannen taakse, jolla oli hopeoidutsuitset.
Jonkun aikaa he tarkasti mittailivat silmillään suurta aluetta, jokaoli heidän alapuolellaan. Se ulottui yhä kauvemmaksi; siinä ei kasvanutmuuta kuin siellä täällä joku ryhmä kuivuneita orjantappurapensaita.Samalla se herätti hämärän aavistuksen, että jokin nykyään vedetönhalkeama oli häiritsemässä kellastuneen ruohon yksitoikkoisuutta. Senpurppuraiset etäisyydet sulivat lopulta edempien kukkuloidensinertäviin rinteisiin — jotka ehkä olivat vihreämpää lajia —, janiiden yläpuolella, näkymättömän voiman kannattamina ikäänkuintaivaansinessä leijaten, oli lumipeitteisiä vuorenhuippuja — jotkakävivät leveämmiksi ja kookkaammiksi luoteen puolella, missä laaksonkyljet vetäytyivät yhteen. Ja lännessä laakso oli avoinna sinne saakka,missä kaukainen tummuus osotti metsien alkavan. Mutta nämä kolme miestäeivät katselleet itään eikä länteen, vaan yhtä mittaa laakson halki.
Ensiksi alkoi puhua se laiha mies, jolla oli arpi huulessa. "Eimissään", sanoi hän, äänessä pettymyksen huoahdus. "Mutta he olivatkinpäässeet kokonaisen päivän meistä edelle."
"He eivät tiedä, että me ajamme takaa", sanoi pieni mies, jolla olivalkea hevonen.
"Hän taisi tietää", virkkoi johtaja katkerasti ikäänkuin itsekseen.
"Sittenkään he eivät voineet kulkea nopeasti. Eihän niillä ole muutaelukkaa kuin muuli, ja tänään on tytön jalasta pitkin päivää vuotanutverta —"
Hopeasuitsinen mies iski häneen vimmatun katseen. "Luuletko, etten minäole sitä havainnut?" murisi hän.
"Siitä on kuitenkin apua", kuiskasi pikku mies itsekseen.
Arpihuulinen laiha mies tuijotti jäykkänä kuten ennenkin. "He eivät olevoineet ehtiä laakson toiselle puolelle", sanoi hän. "Jos ratsastammekovaa —"
Hän katsahti valkeaan hevoseen ja vaikeni.
"Hitto vieköön kaikki valkeat hevoset!" ärjäsi hopeasuitsinen mies jakääntyi tähystelemään eläintä, johon hänen toivomuksensa kohdistui.
Pikku mies loi katseensa maahan ratsunsa alakuloisten korvien välitse.
"Kyllä minä koetin parastani", vakuutti hän.
Molemmat toiset tarkastelivat taas laaksoa hieman aikaa. Laiha miespyyhkäisi kädenselällä arpista huultaan.
"Tulkaa tänne!" komensi äkkiä se, jolla oli hopeoidut suitset. Pikkumies nykäisi ja huiskahutti ohjaksiaan, ja kolmen hevosen kaviotalkoivat tiheästi, vaan yhä hiljemmin tömistä pitkin näivettynyttäruohoa, kun miehet taas palasivat jäljille…
He