Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders
JUMALAINEN NÄYTELMÄ I-III
Kirjoittanut Dante
Suomentanut Eino Leino
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1912.
Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisenkirjallisuuden edistämisvaroista.
Esisana
Tämän runoteoksen käännös on toimitettu Brunone Bianchin julkaisemanja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, jokailmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella.Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti Otto Gildemeisterinerinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905,ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella.
Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt poisosaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi jasananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivatteoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaamahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielenmuiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon,riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuuttatulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuudenedistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide.
Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. OivaTallgren, jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällätyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmatkiitokseni.
Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselleosastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. O.E.Tudeerille, toht. E.A. Tunkelolle ja Juhani Aholle, jotka kukinovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaaerinäisillä huomautuksilla opastaneet.
Helsingissä 17 p. kesäk. 1912
EINO LEINO
JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI
Ensimmäinen laulu
Elomme vaelluksen keskitiessä[1]ma harhaelin synkkää metsämaata[2]polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' olituo salo kolkko, autio ja sankka!Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,kuvata muutkin tahdon tapaamani.
En tiedä, kuinka tuonne tullut olin;niin horroksissa ollut lien ma silloin,kun jätin, koito, tien ma todellisen.
Mut päästyäni juureen kummun, missätuo laakso loppui, jonka kauhistuksetsydämen multa oli lävistäneet,
ma ylös katsoin: vuoren huippu hohtisäteissä tuon jo tähden,[3] kaikki jokajokaista tietä ohjaa oikeahan.
Tyventyi silloin hiukan pelko multa,mi pauhas sydämeni järvell' äsken,kun vietin kauhun yötä kaameata.
Mut niinkuin se, mi vielä huohottaenmereltä päässyt juur' on rantamalleja katsoo taapäin vettä vaarallista;
niin sielunikin, hädissänsä vielä,taa kääntyi katsomahan paikkaa, jokaei salli elää kenenkään. Kun olin
ruumistain väsynyttä virkistänyt,taas nousin vuoren jylhän jyrkännettäalemman aina lujaan lyöden jalan.
Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässäsai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan,min verho oli talja täplikkäinen.
Ei väistyny