Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders
SEITSEMÄN VELJESTÄ
Kertomus
Kirj.
ALEKSIS KIVI
1890.
Seitsemän veljestä ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänävihkona, yhtenä niteenä 1873.
ENSIMMÄINEN LUKU
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisellarinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinentanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöönmennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen,halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä,ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avariametsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajanoivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaonkäydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmänhuolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaanosaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaaenemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivatjo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.—Ja tämäon niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käynkertoilemaan.
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo,Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari jasamoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä javiisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnytkahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva jaharteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt.Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämäjälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisahartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisestimerkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa,jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä.
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänenparhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa.Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina,toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mieshaavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukonviiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niinlopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuinviisikymmentä karhua.—Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimintyön ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa,joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön;sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innonmetsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita jateerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät hepoikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua jarohkenivat lähestyä otsoa korvessa.
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön jaahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikillehänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänensuora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myöshänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaanamerimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa jakaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, javietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein,veistellen tunteensa viittauksen m