TYÖMIEHEN VAIMO
Viisinäytöksinen näytelmä
Kirj.
MINNA CANTH
1885
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmallaikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippunousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Lauranäyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämölläoikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta,Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita. Ikkunan takaa kaikuueläköönhuutoja.
RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuollakohdalla.
VAPPU. Morsiamenako?
RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois
Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin.
VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään.
RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasiakuin kirjavia kissoja. Mikä arveluttaa?
VAPPU. Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä.
RISTO. Te olette liian varovainen.
VAPPU. Parempi katsoa kuin katua.
(Eläköönhuutoja kaikuu uudelleen. Johanna nyökäyttää iloisestipäätänsä.)
JOHANNA. Näettekö tuota tyttöä, joka on kiivennyt ylös aidalle kaduntoisella puolen.
KATRI. Tuotako, joka tuolla kuutamossa seisoo ja niin armottomastihuiskii käsillään? Ihme ja kumma, ettei hän keikahda sieltä alas nurinniskoin.
JOHANNA. Eikö se ole Homsantuu?
KATRI. Toden totta. Hän se on.
LAURA. Aivan selvästi. Jo minäkin hänet tunnen.
LOTTA. Homsantuuko tuo? Ei ikipäivinä. Homsantuuta ei ole nähtykaupungissa puoleen vuoteen, mistä hän nyt sitten niin äkkiä olisituohon pyrähtänyt.
JOHANNA. Sitä en tiedä, mutta hän se vain on. Lähetä, Katri hyvä, jokukäskemään häntä sisään.
KATRI. Älähän nyt. Homsantuutako sisään? Semmoisissa ryysyissä, kun hänluultavasti on.
JOHANNA. Niin, mitä se tekee. Eihän vaatteet ihmistä pahenna.
KATRI. No, eipä silti.
(Menee ovensuuhun ja puhuttelee hiljaa Heikkiä, joka sen jälkeen lähteeulos. Teetä tarjotaan.)
LAURA. Vielä sinä kadut, että haetit Homsantuun tänne. Saatpas nähdä,hän käyttäytyy sopimattomasti taas niinkuin ainakin.
JOHANNA. Mitä turhia. Ei Homsantuu ole niinkään häijy, kun häntä vainhyvästi kohdellaan.
RISTO. Tahtoisinpa kuulla, mitä kuokkijat tuolla ulkona sanovatmorsiamestani.
YRJÖ. Kuulemattakin sen tietää, että he kiittelevät Johannaa siellä.
RISTO. Ja kadehtivat minua. Niin, niin, Yrjö, kuinka lienee sinunkinlaitasi. Monta vuotta kerrotaan sinun pitäneen Johannaa silmällä, muttaminä tulin ja sieppasin yks' kaks' tytön sinulta.
YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen tokisanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesisait.
RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataamarkkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkojavielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirjanjo omaan huostaani. Katsokaapas tätä.
KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää.Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos,