Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed

Proofreaders

JUMALAINEN NÄYTELMÄ: PARATIISI

Kirj. Dante

Suomentanut Eino Leino

Ensimmäinen painos ilmestyi 1914.

Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisenkirjallisuuden edistämisvaroista.

Ensimmäinen laulu[1]

Hän, kaiken alkuliike, kunniallaanmaailmat täyttää, sitä sädehtieneriävästi eri osain mukaan.

Taivaassa, jolle valo suurin virtaa,oon ollut, nähnyt seikat, joit' ei kenkäänvoi kertoa, ken sieltä astuu alas.

Näät lähestyissä toivojensa määrääniin sielu siihen syventyy, ett' taidapalata muistomme ei taapäin enää.

Mut mitä koota mielen aarre-aittaanpyhästä voinut valtakunnast' olen,se olkoon lauluni nyt aihe ainoo.

Hyvä Apollo, viime työtäin vartentee minut astiaksi arvovaltas,niin että antaa laakeris voit kalliin.

Parnasson toinen huippu kylläks olluton mulle, mut on tarvis molempia,jos mieli jatkaa tietä alkamaani.

Poveeni astu, sinne mahti loihdi,min tunsit silloin, koska jäsentensätupesta Marsyaan[2] sa ilmi vedit!

Oi, jumal-voima, jos niin vaihdut minuun,ett' ilmi tuoda pyhän valtakunnanees varjon voin, mi mielehein on jäänyt,

tulevan näät mun lempipuusi luokse,sen lehdin pääni laakeroivan, jotkaansaitsen aiheellain ja suopeudellas.

Niin harvoin, Taatto, niitä korjatahanvoittoihin caesarin tai lauluniekan(häpeä, rikos ihmistahtojemme),

iloa että tuottaa iloisellekai Delphoin jumalalle lehvä Peneun,[3]kun siihen kurkoittaa ees muudan meistä.

Säentä pientä tuli suuri seuraa:paremmin äänin rukoillaan ehk' kerranmun jälkeheni, että Cirra vastais.[4]

Maailman lamppu[5] eri liesi-aukoinkohoopi kuoleville; mutta siitä,mi kolmeen ristiin kehää neljä liittää,

parempaan rataan, tähteen parempahantaas yhtyin lämmittämään käy se vahaamaailman, sille luonteen, leiman antain.

Näin tänne aamu, tuonne ilta tullutjuur' oli kautta aukon moisen; tummuijo toinen, toinen seestyi pallonpuoli.

Beatricen näin ma kääntyneenä käteenvasempaan, katsomassa kohti Päivää;niin sit' ei tähdännyt lie kotka koskaan.[6]

Ja niinkuin ensi sätehestä sädetaas toinen lähtee, ylös läikähtäen,pilgrimin lailla kotiin palaavaisen;

niin hänen asenteestaan, jonka silmäsieluuni heitti, syntyi omanikin:enempi kuin on tapa katsoin Päivään.

Näät paljon siell' on mahdollista,[7] jotaei mahda mainen voima, vuoksi paikantuon tehdyn juuri ihmisheimollemme.

En kauan sitä sietänyt, vain kotvan,mut ympärilleen räiskyvän sen näin makuin raudan, jonk' on ahjo kuumentanut.

Ja näytti äkkiä kuin päivä päiväänois liittynyt ja Hän, mi voi, ois taivaantoisella koristanut Auringolla.

Beatrice seisoi kaikin katsein pyöröönijäiseen[8] kiintyneenä; mutta minäpois siitä silmät siirsin, katsoin häneen.

Mun muuttui hänen katsannostaan mielikuin ruoko-ruoastansa muuttui Glaucus,[9]jumalten kumppaniksi mennen mereen.

Ei yli-ihmisyyttä sanoin saatakuvailla; siksi vertaukseen se tyytyy,kokea moista joll' on ollut armo.

Olinko vain se itsestäin, min viimeksloit, Rakkaus, sa taivaan vallitsija?Sa tiedät sen, mi valollas mun nostit.[10]

...