Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
HERÖN KARTANON LAPSET
Kirj.
Alvilde Prydz
Suomentanut
Hilja Walldén
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1920.
Pieni poika kulki tietä pitkin itkien. Joku tuli häneltä kysymään: "Miksi itket?" Silloin hän vastasi: "Siksi että olen niin iloinen!" — "Ja mistä olet niin iloinen?" — "Siitä, että olen ihminen."
"Pimeät päivät tulevat maan päälle, mutta valo ei ole kumminkaan sammuva.
"Totuuden sanansaattajat levittävät salassa pyhää sanaa sukukunnasta sukukuntaan, ajanjaksosta toiseen, kunnes kansojen sydämet kerran väsyvät riitaan ja sotaan ja ikävöivät rauhaa ja lepoa.
"Silloin on läntiseltä maalta, ikivanhasta Loma-maasta, kajahtava suuri sanoma. Se on ennustava uuden kultaisen ajan koittoa.
"Kadoksiin joutuneet salaiset tiedot löytyvät jälleen, suuri mestari kokoo lapsensa ja osoittaa heille jälleen, että elämä on ihanaa."
(Symposionista.)
I
1.
Ylhäältä Herön kartanosta aukenee Grönholmenin ja luotojen ohitsenäköala suurelle avoimelle merelle.
Rantamalla, siltojen ja veneitten välillä, käy arkielämän touhu. Siellätyöskentelevät kädet ja aivot.
Mutta tuonne kauas, missä taivas ja meri sulautuvat toisiinsa, mistätiet käyvät kauas maailmoille, — sinne suuntautuvat monen mietteet.
Ja vielä kauemmas, epämääräiseen valkeaan etäisyyteen, mistä näyttääkäyvän teitä iäisyyden maihin, — sinne liitelevät ajatukset ja unelmat.
Tuo luonto tarjoaa työtä. Se herättää ihmeellisiä mietteitä, aatoksiaja haaveita.
Ja elämä siellä, jommoisena se eletään pimeinä päivinä ja valohohteenvallitessa, voi kehkeytyä niin voimaa uhkuvaksi, niin kiihkeäksi jaluonnonraikkaaksi.
Meren silmä valvoo siellä ihmislasten kehitystä.
Rannalla oppivat he astumaan ensi askeleensa. He kuulevat merenvaltavan kohinan, sen syvällisen, lempeän kuiskeen. Ei mikään heistävedä vertoja meren äänelle.
He tietävät mitä merkitsee lepoon laskeutuvan laineen huokaus. Hetietävät millaista on, kun vaahto pärskyy ja ulapoilta kajahteleekellonsoitto — tuonen kootessa riistaa.
Nuo tunnelmat kasvattavat voimaa ja kehittävät mielen rohkeaksi.
He tuntevat myös valoisan kesäyön sävelmän, valtavan kaihon, joka siinäväreilee, — siitä syventyy heidän silmiensä katse.
Kesäisen päivän he myöskin tuntevat, jolloin meri kimmeltääaurinkoisena, ja kaikkeus on kuin tulvillaan iäisyyden riemua. Sevihkii heidät elämään.
* * * * *
Ihanaa kuten muinoin on yhä vieläkin Herön kartanossa.
Ihmisten mahtia ja loistoa on aika kulutellut. Mutta meri onmuuttumaton — ja tunturit.
Ja missä olisi tarjona sellainen ranta kuin Herön kartanossa? Niinpehmeä ja hieno ja täynnä Luojan päivänpaistetta ja hiljaista,pitkähköä aallonkohinaa — joka tuo viestejä kaukaa maailmoilta.
Suurten kalalokkien