Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
Viktor Rydberg
Suomentanut
Severi Nyman
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1896.
Oleskellessani Hildesheimissä Bernward piispan luona, joka vielä 900vuoden perästä siellä elää töissään, tapahtui eräänä iltana kun täysikuuloisti, että kohtasin miehen, joka oli kaksi kertaa niin vanha kuinpiispa ja vielä vaelteli joukossamme. Se oli pienellä kapeallaJuutalaiskadulla, joka raastuvantorille päin käy ahtaammaksi ja lopultaniin ahtaaksi, että taustalla oleva kuu näytti hopeaviivalta, joka olivedetty väli kahden ijäkkään korkeapäätyisen, ulkoneumilla japikkutorneilla varustetun talon. Näin jotenkin korkeakasvuisen haamunviitan tapaisessa nutussa käyvän edelläni, aloin aavistaa ja kiirehdinaskeleitani niin, että ennen häntä ennätin kadun päähän, jolloinkäännyin ja, aivan oikein, tunsin nuo omituiset kasvot. Haamu oliAhasverus. Kasvot eivät olleet uurteisemmat kuin ensi kertaatavatessamme, kun hän, käväistyään "Lentävällä hollantilaisella", olimatkalla Prometeuksen luo Armenian vuorille, eikä hän juuri näyttänytiloisemmalta kuin silloin. Me tervehdimme vanhoina tuttavina, ja kunRolandin kaivon luona olevalla penkillä ehdotin keskustelua, ei hänelläollut mitään sitä vastaan.
— Mitä sinulla on sanomista tai mitä tahdot, että minä sanoisin? hänkysyi.
— Mitäkö tahdon, että sanoisit? Mahdotonta, että voisit puhua kaikkea,mitä sinulta tahtoisin kuulla: kokemuksesi, joita olet tehnyt piankaksituhatvuotisella matkallasi maan päällä. Voipiko olla niin lähelläverratonta tiedon lähdettä, tahtomatta siitä ammentaa? Mitä kaikkihistorialliset arkistot ja kirjastot merkitsevät sinun suhteesi?
— Sinä olet edelleen yhtä tiedonhaluinen menneisyydestä?
— Luonnollisesti.
Ahasverus pudisti päätään ja katsoi ihmeellisin silmin kuuhun.
— Minä olen yhtä arvoton, kuin historialliset arkistot. Mennyt onarvotonta; tuleva myöskin. Ihmissuku on kuoleva pois, planeettimmehäviää, aurinkomme sammuu. Missä silloin on tieto, jota olemme koonneet?Missä tavoittelumme ja kilvoittelumme hedelmät? Älä kuitenkaan luule,että olen välinpitämätön siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu! Ajankamaluus, jota minä enemmän kuin kukaan olen kokenut, tuntuisi minullekamalammalta, jollen jotakin toimisi, milloin menneitä, milloin tuleviaasioita tiedustellen. Mitä tulevaan aikaan tulee, etsiskelen merkkejäsukumme häviöön. Todella viehättävä tutkiskelu.
— Anna minulle siis nämä merkit!
— Kuule yksi monista! Voit uskoa minua eli et; mutta olen tehnyt senhuomion, että, huolimatta kaikkein tieteellisten rientojen kasvamisesta,ihmiset tulevat yhä vähemmän tiedonhaluisiksi. Nuorison tiedonhalusammuu nyt aikaisemmin kuin muinoin. Mitä tulee pyrkimiseen tunkeatakaisin kuluneeseen aikaan, rajoittuu se yhä enemmän viralliseenpalkkiotutkimukseen, jota virkavelvollisuudesta harjoitetaan. Tiedätepäilemättä, mitä tiedonhalu menneisyydestä on, suuressa katsottuna. Seon ihmissuvulle samaa kuin tahto ja kyky muistaa, muistella onihmiselle. Kun hänessä tämä tahto — lopullisesti kaikki kyky riippuuhalusta ja tahdosta — kun se höltyy, niin siinä on merkki, että vanhuuson tullut ja kuolema on lähellä. Menneille suvuille esi-isät olivatpyhät, ja perintötarut heidän teoistaan kallein kaikista aarteista.Meidän päivinämme pitäisi olla teollisuudenharjoittajan jotakinerinomaista lajia, jos mieli, että hän ei polttaisi heidän luitaan, s