Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Suomentanut
Aino Malmberg
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1924.
Ulkomaailma.
Hengen elämä.
Vihamiehen vainio.
Pyhättö.
Toukokuun 9 p:nä aamulla v. 18— seisoi kolme tämän kertomuksentärkeimmistä henkilöistä matkustajajoukossa "Tynwald"-laivalla, jokaMan-saarella Douglasin laiturin luona keräsi höyryä lähteäkseenmatkalle Liverpooliin. Yksi näistä oli vanha, seitsenkymmenvuotiaspappismies, jonka kasvot olivat lempeät, täyteläiset, lapselliset;toinen oli nuori, kolmikymmenvuotias mies, myöskin pappi; kolmasoli noin parinkymmenen ikäinen tyttö. Vanhalla papilla oli valkeakaulahuivi, ja jokseenkin kulunut musta takki, jonka kuosi olikäytännössä noin parikymmentä vuotta sitten; nuoremmalla papilla olipystykaulus, pitkä papinkauhtana ja kova, leveälierinen, nauhalla jatupsulla koristettu hattu. He seisoivat keskikannella, ja kapteeni,joka tuli ulos hytistään noustakseen komentosillalle, tervehti heitäohimennessään.
"Hyvää huomenta, herra Storm."
Nuori pappi vastasi tervehdykseen kumartaen hiukkasen ja kohottaenhattuaan.
"Huomenta, huomenta, pastori Quayle."
Vanha pappi vastasi iloisesti: "Kas, hyvää huomenta, kapteeni, hyväähuomenta."
Nyt seurasi tavalliset kysymykset ilmasta ja vastaukset niihin; sittenkapteeni sattui tulemaan juuri tytön eteen.
"Vai niin, tämä on siis pojantytär, eikö niin?"
"Niin on, tämä on Glory", sanoi pastori Quayle. "Hän jättää nyt vanhanisoisän, kapteeni; minä olen tullut saattamaan häntä Peelistä asti,kuten näette."
"Niin, niin, nuorella neidillä on maailma edessään — jalkainsajuuressa, pitäisi minun sanoa. Te näytätte iloiselta ja raittiilta kuinitse aamupuhde, neiti Quayle."
Kapteeni lausui kohteliaisuutensa reippaasti naurahtaen ja jatkoimatkaansa komentosillalle. Neitonen oli kuunnellut häntä vain hetkisenja vastasi kääntämällä kerran katseensa sinnepäin ja hymyillen. Hännäytti sekä silmin että korvin, kaikin tuntein ja aistein kiintyneenedessäolevaan maisemaan.
Aamu oli ihana ja keväinen, eikä kello ollut vielä yhdeksääkään,mutta aurinko oli jo korkealla Douglas Headin yläpuolella, ja sensäteet kimaltelivat satamassa nousuveden kohottamilla pienillälaineilla. Rattaita ajoi rämisten laivasillalle, matkustajia tulvaililaivakäytäville ja sekä etu- että takakansi alkoi täyttyä ahdinkoonasti.
"Voi, kuinka kaunista!" sanoi tyttö, enemmän itsekseen kuintovereilleen, ja vanha pastori nauroi, kun tyttö oli niin ihastunuttuommoiseen jokapäiväiseen näkyyn. Sitten hän alkoi puhellavaatimattomaan tapaansa, sanoen kaikenlaista vähäpätöistä jahyväntahtoista, viatonta kuin vuoristopuron lorina.
Neitonen oli keskinkertaista pitempi ja hänellä oli kullanpunertavatukka ja loistavat, suuret, tummanharmaat silmät. Toisessa silmässäoli ruskea pilkku, niin että ensi silmäyksellä näytti kuin hän olisikatsonut hiukan kieroon, sitten se näytti antavan hänen kasvoilleenvähän keimailevan ilmeen ja vihdoin se tuntui ilmaisevan ääretöntävoimaa ja intohimoa. Mutta eniten kiintyi huomio hänen kasvoissaansuuhun, joka