ARIZONAN ÖITÄ
Kirj.
Stewart Edward White
Suomentanut
P. K. [Paavo Kesäniemi]
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Oy,1926.
SISÄLLYS:
1. Tiukka paikka.
2. Siirtolaiset.
3. Tyhjäntoimittaja.
4. Karjavarkaat.
5. Karjan ko'onta.
6. Erottelu.
7. Hevoskauppoja.
8. Karjan merkintä.
9. Vanha mies.
10. Texasin kävijät.
11. Yksikätinen merimies.
12. Murha rannalla.
13. Kätketty aarre.
14. Pureksittu sokeriruoko.
15. Meloonimuhennos.
16. Honk-Honk rotu.
Ensimmäinen luku.
TIUKKA PAIKKA.
»Mistä olet saanut nuo hevoset?» kysyy kenraali epäluuloisena.
»Syöttelin niitä tuolla vuorilla», vastaa Gerosimo.
»En voi ottaa kaikkia hevosia mukaan», sanoo kenraali. »Luulen, että neovat varastettuja.»
»Väkeni ei pääse minnekään ilman hevosia», sanoo Gerosimo.
Ja niin ne menevät rajan yli ja sitten intiaanialueelle. Viikon sisälläsaapuu kyllä viitisenkymmentä meksikolaista rasvamekkoa, jotka raivostavavisten kysyvät hevosiaan, mutta kukapa niistä mitään tiesi. Armeijaei juuri olekaan muuta kuin varastettujen hevosten maahantuoja, setietää sen varsin hyvin, vaan ei voi asiaa auttaa.
No niin, kuten tiedätte, oleilin aivan rajaseuduilla, Apachileirin jaMeksikon rajan välissä, joten jokainen puhdistusretkikunta kulki aivanminun ohitseni. On huomattava, että oleskelin tuhatkunta jalkaa laaksoaylempänä ja luopioilla oli siihen aikaan niin tuhannenmoinen kiire,ettei heillä ollut aikaa kiivetä vuoria saadakseen minua käsiinsä.Usein katselin heitä, kun he laaksossa ratsastivat niin, että pölypilvenä tuiskusi. Sitten saattoi saapua osasto ratsuväkeä ja leiriytyävesipaikkani ääreen päiväksi tai pariksi. Heillä näet oli tapanalähettää sotilaita vartioimaan jokaista seudun vesipaikkaa, jottaluopioille ei jäisi tilaisuutta veden saantiin. Jonkun ajan kuluttuaarvelinkin, ettei minun enää tarvinnut välittää heistä sen enempää.
Minä ja Jonny Hooper uurastimme siihen aikaan Ole Virginian kaivoksenteossa. Olimme päässeet noin kuudenkymmenen jalan syvyyteen, jokatuuma kunnollisesti tuettuna ja olimme jo aikeissa ruveta kaivamaanvaakasuoraan. Eräänä päivänä lähti sitten Jonny kaupunkiin ja samanapäivänä unohdin minä työn kiireessä pyssyni leiriin.
Työskentelin koko aamun kaivoksen pohjalla ja huomattuani auringosta,että rupesi jo olemaan puolipäivän aika, asetin kolme lujaa panostareikiin, tukkesin ne tarkasti, sytytin langat ja lähdin kiipeemään ylös.
Ei ole erikoisen miellyttävää pommin sytyttäminen kaivoksessa, kunsitten on kiireesti noustava kuutisenkymmentä jalkaa pitkät portaat,tuon rumilaan sähistessä ja sihistessä alapuolellaan. Minä enpuolestani koskaan oikein tottunut siihen. Te tietenkin ajattelette,että annappas jos sytytyslangassa sattuu olemaan jokin vika tai muutasellaista sattuu, että panos räjähtääkin seitsemässä sekunnissa, sensijaan, että siihen pitäisi mennä kaksi minuuttia, missä silloin luulettapaavasi itsesi. Kyllä se varmastikin antaisi tavallista sukkelammankyydin kotia kohti tuolla korkeuksissa.
Niinpä kiipesin nopeasti, vilkaisematta ympärilleni ja pistin jopääni maanpinnan yläpuolelle, kun olin jähmettyä kauhusta. Aivanviidenkymmenen jalan päässä kapusi vaivaloisesti mäkeä ylös tusinarumimpia chiricahua-intiaaneja, mitä ikänäni olin nähnyt ja heidänjoukossaan v