E-text prepared by Tapio Riikonen
TAISTELU JA VOITTO.
Kuvaelmia Rooman keisariajalta
Kirj.
VIKTOR SCHULTZE
Suomentanut Lyry
Porvoossa,Werner Söderström,1886.
SISÄLLYS:
1. Maran Atha.
2. Kristityt ja kristittyjen Jumala.
3. Apollonius.
4. Kärsimyksen alku.
5. Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
6. Ystäviä hädässä.
7. Pako.
8. Aenariaan.
9. Napoli.
10. Harhatiellä.
11. Lasku ja nousu.
12. Maailman pääkaupungissa.
13. Petollisuus ja uskollisuus.
14. Toivo ei anna häpeään tulla.
Ensimmäinen Luku.
Maran Atha.[1]
Puolipäivän aurinko paahtoi Zeugitanin tasangolla. Atlas-vuorenryhmyisten huippujen ja Kartagon harmaan linnan välillä ei käynyt yhtätuulen leyhkäystä. Hitaasti juoksi Bagradan joki merta kohti varakkaan,viljavainioista rikkaan maiseman läpi. Siinä kohdassa, jossa jokikoukistuu idästä pohjoiseen päin, kohoaa tasangolla vähäinen kukkula.Se on peitetty muurien harjanteilla ja marmorilohkareilla. Raunioistakohoaa kolme yksinäistä, täplikkäästä porfyyristä tehtyä pylvästä,jotka ovat kadonneen muinaisen loiston kolmena hautapatsaana. Libyantyömiehet ovat panneet ne vihelijäisen majan nurkkapatsaiksi, jonkakatto ja seinät ovat yhteenpalmikoituista lehväksistä. Missä aikoinaankaareili koreasti kultaeltu katto, siinä nousee nyt ilmaan savupaimenien valkeasta ja leveiden marmorirappujen särkyneitä portaitapolkee nyt ruskeaihoisen elomiehen paljas jalka.
Majan ovella istuu maassa vanha, kokoon kytristynyt mies. Hänellä onyllänsä halpa, ruskea vaate, ja hänen tummat, laihat kasvonsa ovatsyvään kumartuneina pieneen jumalankuvaan päin, jota hän pitää puoleksisuljetussa kädessään, ja jota hän puhuttelee hiljaan kuiskatuillasanoilla. Rukoilijan ympärillä on kaikki hiljaa, ainoastaan sillointällöin kuuluu joku sisilisko, jonka ihmisäänteily on houkutellutesiin, kahisevan kuivissa lehdissä majan katossa.
Yht'äkkiä kohottaa mies ylös päänsä ja katsoo mustilla silmillääntiedustelevaisesti alaalle yli tasangon. Kukkulan ohitse kulkevaa tietälähestyy häntä kaksi henkilöä.
Keskenkasvuisen pojan rinnalla, jonka pukunsa ja ulkomuotonsaosoittivat maan syntyperäiseksi asujameksi, astui väsynein askelinsolakka nuorukainen. Pitkät mustat hiukset löyhkivät ympäri hänenpäänsä, joka vaipuneena oli nyykistynyt hänen rintaansa päin. Hänenalusvaatteensa helmat olivat polvia myöten ylös käärittyinä ja senpäällä kevyinen viitta vasemmalle olkapäälle heitettynä. Auringonsäteiltä suojeli häntä tessalialainen, leveälierinen matkahattu.
"Arbal", kuiskasi vanhus ja nousi seisoalleen. "Mutta kuka on tuomuukalainen, jota hän saattaa?"
Hitaasti laskeutui hän alas kukkulalta matkamiehiä vastaan.
"Siinä on isäni", virkkoi poika seuralaisellensa, osoittaen vanhusta."Tämän kreikkalaisen", jatkoi hän sitten, "kohtasin minä ulkonakedolla; hän aikoo Kartagoon ja on joutunut eksyksiin."
"Niin ollen pitää meidän saattaman hänet oikealle tielle", sanoivanhus. "Mutta tiedä, muukalainen, että tämän päivän aurinko meneemaillensa, ennenkuin sinä ennätät Kartagoon. Sentähden viemme sinutmeidän hyvän herran, Artemonin, tykö, että hän osoittaisi sinullevieraanvaraisuutta; aamulla varhain voit lähteä edelleen kulkemaan."
Puhuteltu kiitti vanhusta puristamalla hänen kättänsä.
"Mutta viivy hetkinen", jatkoi vanhus, "ja n