E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
VELAN KAHLEISSA
Saaristolaiskertomus
Kirj.
GUSTAF AF GEIJERSTAM
Suomentanut
Kaarlo Pulkkinen
Kariston 50 p:n romaaneja N:o 50
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1915.
I.
Ken joutuu ulkosaaristoon Hammarbyn vanhan kalastusaseman seuduille,hän varmaankin saa kuulla kertomuksia entisiltä ajoilta ja ensimäistenjoukossa Adrian Blidbergistä, miehestä, joka tyhjin käsin saapuisaaristoon, mutta muutamissa vuosissa rikastui, jotta hänestä tulipaikkakunnan vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Adrian Blidbergistä eijuuri kellään ole sanottavana hyvää. Hän oli kovaluontoinen mies jalisäksi konnankoukkujen tekijä, jonka lopuksi täytyi poistua seudulta,vaikkakaan lain koura ei häneen koskenut. Ja hänen poistumistaan eikukaan surrut; moni siitä päin vastoin iloitsi.
Hänestä tiedetään paljon ja monellaista mutta kaikistasaaristolaiskertomuksista, jotka kulkevat polvesta polveen ja vastamyöhään unohdetaan, ei mikään ole sitkeämpi muistossa säilymään, kuinkertomus Andreas Wikistä, joka ensin oli tuon turmeluksen miehenuhrina, kunnes lopulta pääsi hänestä voitolle.
Andreas Wik ei suinkaan ollut virheetön mies. Mutta eniten hän saikärsiä siitä viasta, ettei hän ollut sellainen kuin ihmiset ylimalkaan.Hän eleli mieluimmin erillään muista, niin ettei hänen tarvinnut kuullakenenkään määräilyä. Poikavuosista asti oli hän sotajalalla isäänsäkinvastaan, joka oli vanha kyläsuutari ja sai huomattavimman rahatulonsavuokraamalla toisen kahdesta punaiseksi maalatusta rakennuksestaan jokakesä saaristoon saapuville kesäasukkaille.
Vanha Wik oli kovaluontoinen kuten poikakin, ja paremmiksi eivät välittulleet, kun hänen eukkonsa kuoli, jättäen ukon kahden Andreaksenkanssa, joka oli ainoa lapsi. Ukko juopottelikin, ja kun hänellä eienää ollut vaimoaan, johon kohdistaa pahaa tuultansa, sai poika kokea,minkä mielivallan ja sisun viina nostatti äijässä. Siitä tuli Andreasvarhain ihmisaraksi ja varovaiseksi muita kohtaan, ja kun hän vihdointunsi saaneensa kärsiä huonoa kohtelua enemmän kuin soveliaasti saattoisietää, purjehti hän tuskin kuudentoista vuoden ikäisenä muuanna yönätiehensä erään suomalaisen laivurin kanssa, joka oli aluksineenBrodyssä lastaamassa lautoja. Isä-ukko näki poikansa jälleen vasta kuntämä palasi kotiin aikamiehenä ja oli oma herransa.
Silloin palasi Andreas isänsä luo, vieläpä aivan kuin ei mitään olisitapahtunut, ja ihmiset ihmettelivät, että isä ja poika siitä päivästäalkaen näyttivät tulleen hyviksi ystäviksi. Pitkää aikaa ei Andreassentään kotona viihtynyt. Jos hän olisi voinut noudattaa omaa haluansa,olisi hän kyllä lukenut perämieheksi ja siten päässyt paremmillepäiville. Mutta hänen oli mahdoton järjestää asioita sille tolalle,että olisi voinut käydä vuoden koulua Tukholmassa. Senvuoksi menivätasiat omaa menoansa, ja Andreas joutui laivamieheksi erääseensaaristolaisalukseen. Ja hyvä oli niinkin, sillä olisihan hänentietenkin voinut käydä huonommin.
Läheltä Kuusinientä Andreas kuitenkin joutui saamaan sen aseman, jokatuli ratkaisevaksi hänen elämälleen, ja Aspön ja Kuusiniemen välillänäyteltiin — niin sanoaksemme — tämän saaristolaissankarin kokoelämäntarina, joka ei suinkaan ollut aivan jokapäiväinen laatuaan.
Aspö on iso metsäinen saari toisella puolella selännettä; sen takaaavautuu suuri purjehdusväylä, antaen ensi kerran näköalan aavallemerelle. Aspön seläksi nimitetään avaraa, saaren kohdaltapeninkul