Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
Proofreaders
JUMALAINEN NÄYTELMÄ: KIIRASTULI
Kirj. Dante
Suomentanut Eino Leino
Ensimmäinen painos ilmestyi 1913
Ensimmäinen laulu
Älyni pursi purjeensa nyt nostaavesiä vienompia juostaksensaja jättääksensä meret julmat[1] taakseen:
Nyt toista laulaa tahdon valtakuntaa,miss' ihmishenki puhdistuu ja tuleetaivaisen tien ja armon arvoiseksi.
Mut runous kuollut haudastansa nouskoon!Omanne olla tahdon, Musat pyhät,ja auttakoon mua armas Kalliope,[2]
sävelin moisin säestellen muakuin tuta saivat tytöt Pieroksen,[3]harakat, jotka teitä haastoi kilpaan!
Suloinen niinkuin itämaan safiirinol' ilman hohto ylläni, ja seesnäens piiriin[4] saakka taivas puhdas päilyi.
Taas silmäni sai halun nähdä, koskanyt olin jättänyt ma ilman kuolleen,mi murheutti katsehen ja mielen.
Tuo tähti[5] kaunis, joka lempeen lietsoo,hymyhyn hurmas idän ääret kaikki,Kalojen tähtimerkin kalventaen.
Ma oikealle käännyin tarkastamaanetelän äärtä: tähteä näin neljä,[6]jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan.
Iloitsi taivas niiden tulkinnasta.Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet,kun saa et nähdä moista kirkkautta!
Taas käännyin niitä katsomasta, loinpakatseeni toista taivaankantta kohti,otava josta kadonnut jo oli:
Näin vierelläni ukon[7] yksinäisen,niin arvokkaan, niin kunnioitettavankuin isä lapsellensa lienee kukaan.
Partansa pitkä oli, harmahtava,ja yhden-näköinen kuin tukka, jokapovella heilui kaksijakoisena.
Sätehet noiden neljän tähden pyhänvaloivat valkeudellaan kasvot häitä,hän että eessäni kuin Päivä seisoi.
»Keit' ootte, jotka vasten virtaa tummaatulette vankilasta ijäisestä?»hän virkkoi, päätään arvokasta puistain.
»Ken teitä johti? Ken ol' lyhty teilleyön syvyydestä päästäksenne, jokaijäti synkistää nuo kuolon kuilut?
Lait helvetin siis joko juurin järkkyy?Uus onko taivahassa tahto, koskakäy kadotetut minun kallioitain?»
Oppaani silloin mua koski, sanoinja käsin ynnä elein polvet multaja kasvot painoi kunnioittaviksi.
Hän sitten näin: »En saavu itsestäni,taivaasta Nainen[8] alas astui, pyysimun tämän miehen tietä johtamahan.
Mut kosk' on tahtos, että meistä tietääenempi saisit sekä matkastamme,ei olla toinen voi mun tahtonikaan.
Tää viel' ei nähnyt viime iltaa, muttaniin liki sitä hulluus vei jo hänet,ett' tuskin oli aikaa kääntymykseen.
Niin on kuin sanoin; lähetetty olinhänt' auttamaan, eik' ollut tietä muutakuin tämä, jota tänne lähdin käymään.
Hän nähnyt on jo kaikki kadotetut;nyt näyttää aion hälle henget, jotkasun vartioiminasi valkenevat.
Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa;soi taivas voiman mulle, että hänetsua kuulemaan ja näkemään voin johtaa.
Suvaitse suosia siis tuloansa!Vapautta etsii hän: sen arvon arvaase vasta, ken sen eestä uhras elon.
Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullutol' Utikassa kuolema, kun jätitpois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä.
Lakeja luonnon loukanneet me emme,hän elää näät, ja Minos ei mua estä;piirissä asun, jossa Martiasi[9]
sua vielä rukoilevi silmin sivein,o pyhä povi,