Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
Kasvavalle nuorisolle
Kirjoitti T. R. [Tekla Roschier]
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1898.
— Kuinka ihmeen hauskaa täällä on!
Ja loistavin silmin, punaposkisena ja paljasjaloin hyppi Elsa pitkinrantaa kiveltä toiselle. Hameenhelmojansa piteli hän ylhäällä, etteivätkastuisi, kun hän silloin tällöin antoi lämpöisten aaltojen huuhtoajalkojaan. Kihara tukka oli joutunut ihan pörrölleen, ja paksu palmikkoheittelihe edestakaisin joka kerta kun tyttö taas teki uuden hyppäyksen.
Hän läksi yhä edemmäs, vähän väliä katsoen taakseen rantaa kohti, johontoverinsa oli jäänyt kukkia poimimaan. Vihdoin hän joutui suurellekivelle, josta ei enään päässyt kauemmaksi, ja tänne hän nyt jäiseisomaan. Hän laski alas helmansa, pyyhki tukkansa silmiltään jakatseli ympärilleen.
— Ja kuinka ihmeen ihanata täällä on! Katso toki tänne, Aini, — en olekoskaan elämässäni nähnyt mitään näin kovin kaunista!
Innostuksessaan hän ojensi kätensä ja osoitti ympäri seutua, joka siinäheidän silmiensä eteen levitti koko kesäisen kauneutensa. Pitkin rantaajossa he seisoivat pisti toinen niemi toisensa perästä vaaleanvihreänhelmansa sinilahteen, ja toisella puolen taas kohosi korkea vuoriranta,jonka synkkä havumetsä kuvastui syvään, tummaan veteen. Kumpaisellakinpuolen ulotti pitkä niemi kärkensä melkein lahden poikki, ja kapeansalmen takana avautui aava ulappa, jonka toiselta rannalta näkyi kyläkirkkoineen ja taloineen.
— Lähdetään soutelemaan, Aini, tuo vene tänne, niin minä tästä yhtäkkiähypähdän siihen. Kyllä minä airot hoidan, järvihän on ihan tyyni, eitunnu pienintäkään tuulahdusta, — oi, tule nyt, Aini, se olisi niinhauskaa, niin kovin, kovin hauskaa!
Ja hän kääntyi Ainiin kädet ojennetuina, ikäänkuin odottaen, että tämäheti lähtisi venettä tuomaan. Vaan Aini jäi seisomaan hymyellentoverinsa innostukselle.
— Emme nyt jouda tässä soutelemaan, Elsa kulta, tiedäthän sen. Parintunnin perästä saapuvat vieraamme; isä jo käski Heikin lähtemään niitäasemalta noutamaan. Ja uutimet ovat vielä panematta poikain ylishuoneenakkunoihin ja piparikakut leipomatta, sen sinä tiedät. Entäs kukatsitte, joita tulimme poimimaan, — Elsa kulta, meillä on kiire! Joudunyt pian, äiti jo varmaan odottaa meitä auttamaan!
Ja Aini kokosi kukat kaikki vyöliinaansa ja läksi rannalta nousemaantaloa kohti. Elsa myös rupesi nyt hyppimään pitkin kiviä takaisinrantaan, jossa hän kivien ja ruohojen väliltä alkoi poimialemmikkikukkia. Siinä niitä kasvoi niin suuria, sinisilmäisiä, —oikeinpa ne mahtoivat nauttia siinä lämpöisessä, lauhkeassasammalturpeessa, ajatteli Elsa. Hän ei oikein olisi malttanut niitätaittaa, vaan jäi siihen kumartuneena niitä katselemaan.
— Lemmikki-kukka, kuinka hyvin tämä nimi sopiikin teille, puheli hän jasilitteli niiden hienoja lehtiä. Siniväri, sehän on uskollisen lemmenmerkki; tahdon teitä koettaa, oletteko todellakin uskollisia — — — —— — —
Yht'äkkiä muisti hän Ainin varoituksen joutumaan, otti kiireesti kädettäyteen kukkia ja läksi hänkin juosten koivujen lomitse taloon.
Siellä oli tulinen kiire. Tuomari Berg ja hänen rouvansa odottivatvieraita, vanhaa ystävätänsä eversti Eek'iä rouvineen, jotka aikoivatlähteä vuodeksi ulkomaille ja nyt poikkesivat tänne jättämään lapsensa,Esterin ja Arvin, kesäksi tuomarin huostaan tänne maaseudunrauhaisuuteen. Nämä olivat melkein