Kirj.
Berta Ruck
Suomentanut ["Kneel to the Prettiest"]
Alpo Kupiainen
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1927.
I. Oikkuilijan esitys
II. Kauneudenpalvoja
III. Rauhattomuuden päivä
IV. Maanantainen mieliala
V. Soidinhöyhenet
VI. Vaaleaverisen lumousvoima
VII. Filmitähti-ilta
VIII. Luonteva seuramies
IX. Dianan puutarha
X. Nuori Venus
XI. Kalnostelematonta keimailua
XII. Väärä hälytys
XIII. Tanssiaiskutsut
XIV. Syntymäpäiväjuhla
XV. Haaveilijan vetoomus
XVI. Öinen säikähdys
XVII. Tuhkimon ilta
XVIII. Columbinen voitto
I luku
Oikkuilijan esitys
1
»Polvistus sievimmälle, kumarrus sukkelimmalle ja suudelmarakkaimmalle» on vanhanaikainen panttileikin ehto.
Huolettava määräys! Kaikkien ei ole helppo noudattaa sitä ainatarvittaessa. Sillä jotkut meistä ovat syntyneet rakkautta varten;toiset saavuttavat rakkauden; vain muutamille rakkaus työnnetään. Tässäesimerkiksi on kertomus nuoresta miehestä, jolle rakkaus työnnettiin,pakotettiin, suorastaan tungettiin kurkkuun.
Kenties ette pidä hänestä ettekä hänen tavoistaan… En minäkään niitäpuolusta enkä pyydä teitä pitämään tästä nuoresta miehestä. Sallikaaminun vain kertoa teille, miten hänen kävi.
Hänen aikansa ei vielä ole esiintyä tässä kertomuksessa. Esiripunkohotessa on näyttämöllä (kodikkaassa arkihuoneessa eräässä Oxfordinvuokrakasarmi-alueen huoneistossa Lontoossa lähellä Thamesin rantaa)toisarvoisia naispuolisia henkilöitä.
Ikkunakomeron istuimella kyyrötti nuori tyttö, katsellen ulos,tähyillen, pälyillen — ikäänkuin odottaen jonkun juhlakulkueen ohimenoa.
2
Hänen toinen pitkä, hoikka säärensä ja toinen kaareva, hiemanrapistuneen suèddkengän peittämä jalkansa lepäsivät matolla hänenaitansa. Toinen kyynärpää nojasi ikkunalautaan; toinen käsi olihautautunut hänen tuuheaan, ruskeaan tukkaansa, toinen painettuna hänenpehmeitä huuliansa vasten. Hänen kirkkaat silmänsä tuijottivat ulosikkunasta kellertävään hämyyn, alas kadun litistyneiltä näyttäviinplataaneihin, huojuvien, täyteen sullottujen linja-autojen kattoihin,kotiansa kohti kiiruhtavien jokapäiväisten uurastajien hattuihin.
Ei suinkaan riemastuttava linnunsilmillä katseltu näky.
Mutta sittenkin Helen Mundy, joka oli juuri äsken täyttänytkahdeksantoista, katseli sitä silmiä väräyttämättä ikäänkuin olisiodottanut jonkun juhlakulkueen tulevan sitä tietä.
Millaista juhlakulkuetta hän saattoi varrota?
3
»Top on myöhästynyt», lausui hänen äitinsä ääni hänen takanaan.
Vilkkaasti Helen pyörähti valaistuun huoneeseen päin. Sen seiniäverhosivat hyllyt, jotka olivat täynnä nuhrautuneita kirjoja— rivittäin punakantisia seitsemän pennyn romaaneja; sen matotolivat haalistuneet, mutta värikkäät, sen nojatuolit nukkavierut, muttahoukuttelevan näköiset, sen lumivalkeaan, ommelkoristeisen liinanpeittämälle pöydälle oli järjestetty miellyttävä posliinikalusto. Senuuninmatolla lepäsi kirjava, kiemuraan sykertynyt, karvaista toukkaamuistuttava kissanpoika, kehräten, yhä vain kehräten — ja koko sisustustuntui pikemmin