E-text prepared by Tapio Riikonen
IMMENJÄRVI
Kirj.
TEODOR STORM
Suomennos 28:sta saksankielisestä painoksesta
Helsingissä,K. E. Holmin kustantama.1887.
SISÄLLYS:
Vanhus.
Lapset.
Metsässä.
Lapsi tien varrella.
Kotona.
Kirje.
Immenjärvi.
Se oli äitini tahto.
Liisi.
Vanhus 2.
VANHUS.
Loppu-syksyn eräänä iltapäivänä astui i'ällinen, hyvästi puettu miesvitkaan katua myöten. Näytti siltä kuin olisi hän kävelymatkalta tulluttakaisin kotiinsa, sillä hänen vanhanaikaiset solkikenkänsä olivatpölyiset. Pitkää kultanuppista keppiänsä kantoi hän kainalossansa;terävillä silmillänsä, joissa säilyi koko jo muuten väistynyt nuoruus,ja joitten sekä lumivalkoisten hiustensa eroitus oli omituisestisilmäänpistävä, katseli hän tyynesti ympärillensä kaupunkia, jokailta-auringon lämmössä oli siinä hänen edessänsä. Melkein olisi luulluthänen muukalaiseksi, sillä ohitse-kävijöistä tervehti häntä vaan harva,vaikka moni täytymisestä katseli niitä vakavia silmiä. Vihdoin pysähtyihän erään korkean kulmatalon luokse, katsahti vieläkin kerran taaksensakaupunkiin ja astui sitte asunnon eteistilaan. Ovikellon kilistessäsiirtyi suojuksen sisästä vehreä varjostin sen ja eteistilan välisestäkurkistin-ikkunasta ja sen takana tuli näkyviin vanhan rouvan muoto.Ruokokepillänsä viittasi mies hänelle. "Eikö vielä tulta!" sanoi hänoutomaisella murteella, ja emännöitsiä laski varjostimen taaskin alas.Vanhus astui sitte avarasta etuhuoneesta lävitse salin, minkä seinilläoli suuria tammipuisia kaappia, joissa posliinisia kruukku-astioita;vastakohtaisesta ovesta astui hän pieneen etehiseen, josta ahtaatrappuset johtivat talon takapuolisen osan ylis-huoneihin. Verkkaankiipesi hän ylös, avasi siellä oven ja astui kohtuullisesti avaraanhuoneesen. Siellä oli kotirauhaista ja hiljaista; yksi seinä olimelkein kokonaan asettimien ja kirjakaappien hallussa, toisella oliihmisten ja kalujen kuvia; yhden vehreällä vaatteella peitetyn pöydänedessä, jolla oli muutamia avattuja kirjoja, seisoi raskassamettipatjanen nojatuoli. Hatun ja kepin nurkkaan laskettuansa, istuivanhus nojatuoliin ja näytti ristissä käsin lepäävän kävelymatkastansa.Hänen siinä istuessaan tuli vähittäin pimeämpi. Vihdoin tunki kuun sädeikkunaruudusta maalauksille seinässä ja mitä edemmäksi se valaistuvyöhyke siirtyi, sen muassa siirtyivät miehen silmätkin ihanehdottomasti. Valopiirto tuli nyt pienelle kuvalle, joka oliyksinkertaisessa mustassa kehässä. "Liisi!" lausui vanhus hiljaa; sensanan sanottuansa oli aika hänelle muuttunut: hän oli nuoruutensai'ässä.
LAPSET.
Pienen ajan kuluttua tuli hänen luoksensa pieni somavartaloinen tyttö.Sen nimi oli Liisi ja i'ältänsä saattoi hän olla viisivuotias. Hänelläoli kaulassa punainen silkkinen huivi, somasti soveltuva hänenruskeihin silmiinsä.
"Reino!" huudahti… tyttö, "meillä on vapaa; koko päivänä emme menekouluun, emmepä vielä huomennakaan."
Laskutaulunsa, mikä hänellä jo oli kainalossa, pisti Reino sukkelaanoven taakse, sitte juoksivat molemmat lapset puutarhaan ja puutarhanportista ulos niitylle. Odottamaton loma oli lapsille erinomaisestimieliin. Reino oli Liisin avulla niitylle ruohoisista turpeistarakentanut majan; siinä arvelivat he kesä-iltasina asua, mutta siinäpuuttui vielä penkki. Nyt ryhtyi hän heti työhön; hänellä oli jovaroilla nauloja, vasara sekä tarpeelliset laudat. Sill'aikaajuoksenteli Liisi niityllä kerääm