Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
TOTTISALMEN PERILLINEN
Kirj.
Anni Swan
Porvoo * Helsinki,Werner Söderström Osakeyhtiö,1918.
SISÄLLYS:
1. Nuori herra.
2. Kepposia.
3. Pappilassa.
4. Yrjö.
5. Ystäviä ja vihollisia.
6. Uusi koti.
7. Koulussa.
8. Muukalaiset.
9. Salaperäisyyttä.
10. Tottisalmen perillinen.
11. Ateenassa.
12. Taaskin Tottisalmessa.
Ensimmäinen luku.
NUORI HERRA.
Maisteri Amos Ticklenius seisoi hajasäärin koulupöydän ääressä. Hänenpienet hailakansiniset silmänsä hohtivat pyhää tulta silmälasien takaa,ja luiseva oikea käsi haravoi tuon tuostakin punaista pystytukkaa. Hänopetti mieliainettaan Kreikan historiaa.
— Ja silloin nuo jalot kolmesataa, Spartan uljaat pojat,pelkäämättömät sankarit, päättivät yhtenä miehenä mie-mie — — —
— Kas niin, nyt hän taas alkaa änkyttää, kuten aina, kun innostuu,kuiskasi Beata, lihava kymmenvuotias tytöntyllerö, veljelleenKlaukselle.
Mutta Klaus ei häntä kuullut. Hänellä oli muuta tärkeämpää tointa.Hän oli juuri avaamassa sikarilaatikkoa, jonne suurella vaivalla olisamana aamuna saanut ampiaispesän suljetuksi, ja juuri samalla hetkelläkun sparttalaiset maisteri Tickleniuksen johdolla viimeiseen mieheensuistuivat Thermopylain solassa, kuului huoneessa kauhea pörinä, japarvi ampiaisia lentää pörräsi pitkästä vankeudestaan vimmastuneenaympäri huonetta. Beata kirkaisi ja kätki kasvonsa esiliinaan, jamaisteri Ticklenius seisoi kuin salaman iskemänä.
— Tämä on kerrassaan julkeata kuulumatonta.
— Teillä ei ole rahtuakaan ymmärtämystä. Minä teille ke-ke-kerronsparttalaisten sankarikuolemasta, ja te vain ampiaisia pör-pörr —.Ja maisteri niisti pitkää terävää nenäänsä kuuluvasti punaiseenpumpulinenäliinaan.
— Minä tuon vain hiukkasen eloa kuivaan esitelmäänne, maisteri, ilkkuiKlaus. Ampiaiseni ovat tietysti persialaisia. Sparttalaisten kaaduttuane hyökkäävät Ateenaa kohti, ymmärrättehän.
— Se on ke-ke-kerrassaan liikaa, änkytti maisteri, jokahyvänsävyisyydestään huolimatta oli todella suuttunut. Hän avasiikkunan, ja nyt alkoi hurja ampiaisenajo. Klaus ja Beata hyppivät jakirkuivat tarmonsa takaa, meluten minkä ikinä jaksoivat. He kaatoivattuolit ja saattoivat tuossa tuokiossa koko kouluhuoneen mullin-mallin.Maisteri huitoi karttakepillä kuin hullu, kadotti silmälasinsa,josta oli seurauksena, ettei hän nähnyt mitään, ja kompastui viimeinkaatuneeseen tuoliin, kellahtaen pitkin pituuttaan lattialle.Ampiaiset lensivät sinne tänne vihaisesti pöristen ja pistellen.Vihdoin viimein palautui rauha ja järjestys. Tuntia saatettiin jatkaa.Maisteri Ticklenius nosti nenälleen silmälasit, jotka Beata hurskaannäköisenä hänelle ojensi, pyyhkäisi nenäliinallaan hiestyneitäkasvojaan ja sanoi: — Meillä ei tosin ole enää monta minuuttiajäljellä, mutta tahdon kuitenkin näyttää teille ihmeen ihanan kuvan,näytteen kreikkalaisesta taiteesta. Te saatte nyt nähdä Praksiteleenmestariteoksen.
Maisterin ääni kävi hartaaksi. Miltei pyhällä kunnioituksella hän vetipahvikotelosta esille kuvan.
— Tässä on Hermes, maailman kenties ihanin kuvanveistos, joka — — —
Kaikuva nauru keskeytti hänet. Beata ja Klaus nauroivat niin, ettäkyynelet tippuivat pitkin poskia.
— Te nauratte, nauratte Hermestä, äänsi maisteri ällistyneenä.
— Se on niin hullunkur