Kotielämän kuvaus Skånesta v. 1830
Kirj.
Pohjalaisen suomentama
Vaasassa,Pohjalaisen kirjapainossa,1899.
Isälle ja Äidille omistaa kiitollisuudella tämän vanhan jutelman Länsi Göingen kihlakunnasta
Tekijä.
Kirkkaasti valaisi maaliskuun aurinko pitkän valkean rakennuksenetuseinää ja paistoi kimakasti hiukan viheriähköin, korkealla olevienakkunoiden kautta sisälle. Suurten kivirappusten yläpuolella, etehisenpuoliavoimella ovella seisoi Agneta räpähytellen silmiänsä juurisilitetyn harsomyssynsä suojassa, joka hänellä oli ensi kerran tänävuonna ja solmi vähän väristellen vihavassa kevättuulessa neulotunvillaliivinsä kaulanauhan kiini. Sitte nosti hän nopeasti molemmillakäsillänsä ylös ohuen vihtoriini-hameensa, joka suurikukkaisinekuvioineen ja vaalean sinipunervine pohjineen näytti kelvottomanhaalistuneelle — sen huomasi hän nyt vasta auringon paisteessa.
Hän aikoi vain keittiöpuutarhaan katsoaksensa, josko kukkisi sielläjokukaan lumikellonen, jonka hän voisi viedä Joachim serkun kamariin— kaapin päällys neulottuine liinoineen ja kuvastimineen vain näyttiniin kovin paljaalle. Ja sitte aikoi hän — tuumiskeli hän juostessansajäätyneen parsapengermän yli — ripustaa perintöprinssin sekä kenraaliAdlersparren pienet painokuvat, jotka tuskin näkyivät vanhanaikuisenkaapin päältä tuolla alhaalla — seinälle hänen sänkynsä yläpuolelle.Se, tuumi hän, sopii hyvin upseerille.
Keittiön avoimen takan edessä leipoi Beata, valppaasti tarkkaavaisena"köyhiä vänrikkejä" kahvileiväksi. Ne, jotka olivat epäonnistuneitaja kärähtivät liiaksi, latoi hän erilleen toiselle vadille — neolivat oivallisia tarjota "pesu Riitulle" ja Fersingin Kirstillepanimohuoneessa.
Asuintuvassa helskyivät kangaspuut, kuten tavallisesti. Armollinenrouva ei suvainnut että piiat otettiin ennen aikojaan pois työstä. Itseasiassa ei hän antanut Joachim serkun tulolle niin suurta arvoa kuintytöt. Kun ei sen kunniakkaampana tullut, niin…
Mutta, ei Agneta, eikä Beata, eikäpä edes Karin Mariakaan tiennyt,miksikä serkku tuli — äiti ei ollut pitänyt sopivana, eikäpä edesviisaanakaan sanoa tuon vierailun syytä heille. Eivätkä he sitä liioinkyselleetkään — siinä oli kylliksi että hän tuli — että joku tuli.Nyt oli taas talvi vierähtänyt kotona Munkebodassa, eivätkä he olleetsitte laamannin ja provastin joulukekkerien ja syntymäpäivä naamiaistenjälkeen Brita tädin luona, nähneet ainoatakaan elävää sielua,paitse hiljaista parooni Stjerneä Marieholmasta ja vanhaa mamseliFikeniä, joka auttoi aina täkin y.m. ompelemisissa, sekä muissakinpikkuasioissa. Hän, mamseli Fiken, oli kyllä kiltti ja aika hauskakin,mutta hehän olivat jo niin monena herran vuotena kuulleet kaikkihänen juttunsa, että he jo osasivat ne melkein paremmin kuin hän itseja ne ainoat uudet, jotka olivat ilmestyneet lisäksi viime aikoina,puhuivat vaan kaikki tuosta ilkeästä Pietari Lassisesta Boforssasta,joka äskettäin juovuspäissään oli pistänyt appensa puukolla kuoliaaksi.Senkin alinomainen kuunteleminen ajan pitkään ei voinut olla niinerinomaisen hupaista!
Majuurska istui tavallisella paikallaan akkunoiden välissä ja kutoi"laine kuvioisia" uutimia. Siksi paljon arvoa Joachimille oli hänsuvainnut osoittaa, että hän oli päivän kunniaksi pannut käsiltäpois parsimakoppansa joka oli aina täy