Produced by Juha Kiuru
RAKAS ISÄNMAANI
Kosketuksia raskaitten vuosien varrelta
Kirj.
F. E. SILLANPÄÄ
WSOY, Porvoo, 1919.
SISÄLLYS:
Alkulause.
Ohrankylvö.
Kertomus järvestä.
Juhlien vaiheissa.
Aamusta iltaan.
Aviopuolisot.
Niemisen perheestä.
Pikku Irjan loppu.
Kun elämä riutuu.
Kadonnut.
Rakas isänmaani.
Alkulause
Vuodet vierivät kunkin yksilön kohdalla. Yksi tapa viitata siihenperusilmiöön, jota sanotaan elämäksi, on viitata vuosiin. Vaikkaajan-käsite ja elämän-käsite syvemmältä ottaen ovatkin toisilleenvieraat, niin voi osuva kosketus kuluneisiin ja edessä oleviin vuosiinhetkellisesti hiukan auttaa itse elämän olemuksen kirkastumistaihmiselle. Sillä ihminen sitoo omaksi mukavuudekseen elämän seikat jasykähdykset omaan luomaansa ajan-käsitteeseen.
Näin ajatellen sanon: kolmekymmentä vuotta. Aina sieltä asti, jolloinoli vain auringon valoa — tai sen puutetta — ja aurinkoisia pintoja;jolloin keväinen koivunlehti kiilsi kellanviheriänä eikä ajatustavaivannut kysymys, mitä tapahtui sen hienoissa suonissa, jotka silmäkyllä iloksensa näki; jolloin kaikki oli vain ollakseen, ei henkeäeikä ainetta, vaan pelkkää olevaista: äidin itku, oma itku ja ilo,tuomenkukka, lumikinos. Sieltä asti aina tähän asti, kun viimeisenämielteenä on astunut tajuntaan isänmaa; niin viimeisenä, että se vieläepäilyttää…
Sieltä alkaen ovat vuodet, nuo aineettomat ohikiitäjät, näytelleetmonenlaista: tytön lempeä ja naisen rakkautta — elämän ihanintaharhakuvaa; miehen taistelua; lukemattomia lähimmäisiä — toisiaihmislapsia kohtaloineen. Hiljaisena hetkenä sinne katsoen niidenkaikkien yhteisenä ja voimakkaimpana, ahdistavimpana piirteenä on se,että ne ovat kadonneet. Vuodet ovat kadonneet ja yhä uusia vuosiakatoo. Ei ole mitään pelastusta siitä. En pääse sinne asti, minnelopullisesti mennään.
Menen makuulle ja jatkan tätä ahdistavaa ajatusta pimeässähiljaisuudessa — ahdistus ei ole niin pahaa silloin kun ei kukaan sitänäe. Ja kun unen vihdoin lähestyessä päivätajunta ohenemistaan ohenee,jysähtää siihen erillisenä, mistään johtumatta, yksi ainoa käsite:kuolema. Juuri siinä tilassa se useimmiten jysähtää.
Kirkastunut sisäinen katse näkee kuoleman täällä ja lapsuuden auringontuolla ja niiden välissä ikäänkuin laajan alueen myriadeine kohtineen.
Mutta siellä noiden "kohtien" keskuudessa soveltuvat toiset sanat kuintäällä "yleisnäkemyksen" kukkulalla…
Ohrankylvö
Äskettäin sattui täällä minun nykyisessä kodissani seuraava,semmoisenaan vallan mitätön tapaus.
Äiti oli mennyt koti-ihmiseksi erääseen lähiseudun taloon, josta emäntäoli lähtenyt Helsinkiin leikkauksille. Äiti on jo vanha ja heikkoeikä senvuoksi olisi mielellään lähtenyt kotoisilta askareiltaanisoväkisen talon silmälläpitäjäksi, mutta kun meidän väki oli tuontalon isäntäväestä silloin tällöin riippuvainen, ei hänen auttanutmuu kuin suostua emännän tahtoon. Isä ja minä jäimme kotiin hiukanheikoille oloille. Oli aivan asiaankuuluvaa, että isä tällöinjoutui kivun valtaan ja minun oleskeluni kotosalla tuli jotenkinkiusalliseksi. Minä käyskentelin ympäri tienoita ja poikkesin joskuskatsomaan äitiä, kuinka hän avuttoman näköisenä istui laajassa kyökissäja talon viurunaamaiset lapset hänen ympärillään nauraa röhöttivätomille typeryyksilleen hienoksesta