E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut
Kaarlo Koskimies
WSOY, Porvoo, 1910.
Tätä tavallaan jo 3:tta Antigoneen suomennoksen painosta varten olen,kuten helposti huomataan, ottanut varteen sitä etevää, tarkkaa jamonipuolista arvostelua, jonka edellinen eli 1885 v:n painos saiosakseen seuraavan vuoden "Valvojassa" nyk. prof. O.E. Tudeer'ilta.Hänen neuvojaan ja vihjauksiaan, mikäli mahdollista, noudatellen olenmelkein uudestaan kirjoittanut "Kirjallis-historiallisen johdannon"alussa sekä lyyrillisissä osissa koettanut parantaa "rytmillistäresponsionia", y.m. siinä silti onnistumatta kuten olisin mielinyt.Alusta asti oli aikomukseni vain "keveällä kädellä" suorittaatarpeelliset korjaukset, sillä perinpohjaisempien parannusten tekoonpuuttui minulta sekä aikaa että halua. Näinpä saanee kyllä "Antigone"vielä odottaa lopullista juhla-asuansa astuakseen Suomen kansankatseltavaksi.
Suomentaja.
I. Sophokleen kirjallinen toimi.
[Ks. Schneidewin-Nauck'in Sophokl. painoksen johdantoa, K. Sittl.
Gesch. d. gr. Lit. y.m.]
Eräs kreikkalaisen kirjallisuuden pääominaisuus, joka luo silleomituisen elävyyden ja viehätysvoiman, on sen luonteva ja perinkansallinen kehitys. Kirjallisuus on sisimmässä yhteydessä kansanelämän kanssa ja kuvastaa tosiperäisesti tämän sisällistä jaulkonaista historiaa. Samassa määrin kuin kansallishenki taisteluissaja voitoissa kasvaa ja voimistuu, sekä korkeat aatteelliset voimatinnostavat kansaa jaloihin töihin, alkaa myös runous ihanimpiakukkiansa kehitellä. Niinpä sen korkein muoto, draama, olikukkeimmillaan kohta persialaissotain jälkeen, jolloin elon voimiauhkuva kansanvaltainen Atheena yhä laajemmalle levitti valtaansa jakunniakas ulkonainen historia loi lukemattomia uusia elon-aiheita javaikuttimia hengen aloille.
Niinkuin helleenien kertomaruno syntyi ionilaisella ja lyyrillinenrunous aiolilais-doorilaisella maaperällä, niin molempainkorkeampi yhteys, draama, syntyi ja kehkesi kukalleen siellä,mistä koko Hellaan varsinainen hengenviljelys oli kotoisin,Atheenassa. Vähäpätöinen oli sen alku. Jokavuotisissa Dionysos- eliBakkhos-juhlissa, joita vietettiin viininkorjuun jälkeen,oli jo kauan mainitun jumalan kunniaksi laulettu virsiä janäissä kerrottu kaikenlaisia seikkailuja ja vaiheita, joita hänSatyyrien ja Sileenien seurassa maasta maahan kuljeksiessaan jaihmisille viininviljelystä opettaessaan oli kokenut — kun Arion,Lasos, ja muut runoilijat (600-500 e.K.) alistivat nämä laulutl. "dithyrambit" taiteellisen käsittelyn alaisiksi. Vartavastenharjoitetut laulukuorot saivat, piirissä kiertäen alttaria,säkeistöissä ja vastasäkeistöissä esittää Bakkhon kohtaloita,samalla kuin Satyyriksi naamioitu henkilö erilaisin elein säesteliesitystä. Osottelevan aineksen kerran päästyä dithyrambiin, kehittyitästä vähitellen täydellinen näytelmä. Tuon Satyyrin tai Sileenintarvitsi vain aluksi sopivissa kohdin keskeyttää kuorolaulujen jonoakertomalla kohtauksia jumalan elämästä; mitä vilkkaammin hän senteki, elävöittäen esitystään sopivilla liikkeillä, sitä pikemminkatsojat olivat illusionin vallassa, ja draama oli valmis. Alettuatietä mentiin yhä edemmäs; alettiin käsitellä muitakin aineita kuinBakkhos-piiristä otettuja. Sopivia aiheita tarjosi rikas sadustojumalineen ja sankareineen, sitä enemmin mikäli eepillinen runous jooli eht