Produced by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Suom. Lauri Ikonen
WSOY, Porvoo, 1921.
Alkusanat.
Kun kaikki vihasivat.
Isän teillä.
Kirjallani ja sen sankarilla oli aikaisemmin toinen nimi,todellisuudesta lainattu. Se oli harhaisku, sillä kirja onensimmäisestä rivistä viimeiseen asti pelkkää runoilua. Mutta entahtonut olla mainitsematta, kenen nimi ja kohtalo mieltäni oliinnoittanut, olisi mielestäni ollut väärin salata, kehen kirjallinenkunnianosoitukseni kohdistui.
Olen kuitenkin myöhemmin omin silmin tullut vakuutetuksi siitä, ettänimeltään mainitun pojan kotiolojen kuvaus ei ollut ainoastaan täysinväärää, vaan että se myös syvästi loukkasi joitakuita henkilöitä,joiden olemassaolosta en tiennyt tätä kertomusta kirjoittaessani.Sentähden olen antanut kirjan päähenkilölle toisen nimen. Hän ei enääole mikään määrätty henkilö niiden monien sotilaspoikien joukossa,jotka ovat kirjoittaneet kenties ihmeellisimmät ja valoisimmat lehdetsynkän sotamme historiaan, mutta parhaimmassa tapauksessa hänessä voiolla jotakin yhteistä kaikkien heidän kanssansa.
Huhtikuulla 1921.
Esinäytös.
Heinäkuu 1917 — tammikuu 1918.
— Saakelin ampiaiset! Eikö ilmankin ollut kylliksi hapanta, kun häntaas oli toimeton? Mutta kuka sille mitään mahtoi, että rusinalaatikkosattui halkeamaan ja kaikki valui mäkeen. Olisihan varastomestarinitsensäkin pitänyt ymmärtää, ettei se laatikko…
Saakelin ampiaiset! Siinä ne nyt taas olivat korvissa.
Hän tavoitti lakillaan suurta keltaista ahdistajaa, joka äkäisestisuristen hävisi harvaan korsikkoon. Pölähti vain kuivasta maasta, kunisku siihen sattui. Surina loittoni ja katosi kuulumattomiin.
Nyt enää vain sähköllä käyvät kiviporat lauloivat yksitoikkoisenkirpeää lauluaan kauempana auringonpaisteessa. Sen laulun hän hyvintunsi. Kiveen kiertyvän teräksen säännöllisesti ja tiheään toistuvatsäräykset, tämän kovan rätinän, joka muistutti ryssien kuularuiskujaharjoituskentällä, missä suuret maalatut puu-ukot heiluivat sinnetänne. Sillä laululla oli ollut oma uljuutensa, se oli laulanutkorkeasti Valdemar Kalvasta hänen voimakkaasta isästään. Kyllä hänvielä muisti sen illan, jolloin isä tuli kotiin ja kertoi, ettänyt alkaisi louhinnassa uusi nuotti, kun oli saatu ensimmäinenkivipora, jota Kalpa itse tulisi hoitamaan. Seuraavana aamuna hänoli ollut katsomassa, miten isä pani kojeen käyntiin, ja sitten hänoli viikkokauden kerskaillut sekä Kallelle että muille pojille. Jaasemamiehillekin. — Niin, niin; oli sitä lapsellinen siihen aikaan,mutta nyt jo täydet neljätoista.
Pärrr…! kaikui jyrkkien kiviseinien välistä. Sitten juna ajoiohi kaupungista syvällä kuilussa. Se tuli loitolla vihannuudessakiemuroiden kuin sähisevä kalkkarokäärme, kunnes se jymisten ja jyskiensukelsi kiviröykkiöön, kuumuuden tanssiessa mustien asfalttikattojenyllä. Savu vain tuprusi mahtavana ja valkoisena sinisestä varjostasiellä alhaalla. Heti senjälkeen tuli puhkuva tavarajuna raskaastipäinvastaiseen suuntaan kulkien. Kohti kaupunkia. Junat sivuuttivattoisensa vuorenonkalossa, maan järistessä laajalti ympärillä.
...