Produced by Tapio Riikonen
Romanttinen kertomus Kustaa Vaasan ensimmäisiltä hallitusvuosilta
Kirjoittanut
Suom. Juho Ahava [Lauri Soini]
Otava, Helsinki, 1908.
1. Uudestakastajat.
2. Pyhän Yrjänän kuvan ääressä.
3. Kiusaus.
4. Kristina Gyllenstjerna.
5. Yöllä.
6. Kuningas ja herra Lauri-kansleri.
7. Piispa Hannu Brask.
8. Vanki.
9. Luostarilupaus.
10. Mestari Olavin kotona.
11. Abrahamin uhri.
12. Soittoniekka.
13. Häät.
Kesällä 1524 vallitsi suuri levottomuus ja suuri hälinä Ruotsinpääkaupungissa, joka tuskin oli ehtinyt toipua niistä hirveistäkoettelemuksista, jotka se oli kestänyt piiritysvuosina 1522 ja 1523.Kun Kustaa Erikinpoika Vaasa juhannusiltana viimeksi mainittuna vuonnamarssi kaupunkiin, jossa hänet äsken oli valittu Ruotsin kuninkaaksi,oli kuin hän olisi saapunut kuolleiden kaupunkiin. Vain muutamia pieniäjoukkoja nälistyneitä ihmishaamuja, enemmän varjoja kuin ihmisiä, olihänen vastassaan, kun hän itäportilla otti pormestarilta ja neuvostoltakaupungin avaimet. Hetken ilo siitä, että oli saavuttanut pyrintöjensäpäämäärän, karkottui ja haihtui pois nähdessään sitä tilaa, jossakaupunki vastaanotti kuninkaansa. Väettömät kadut, missä ratsastajainhevosten kavioiden kopina kaameasti kajahti takaisin asumattomistataloista, torit, palanneiden talojen sijat, joilla tuuli leikkituhkakasoissa tai huokaillen puuskahteli Mustainveljesten luostarin taiPyhän Gertrudin rukoushuoneen synkkiä muureja vasten, herättäenmuistoja menneistä ajoista, jolloin itse taistelut ilmaisivattäyteläintä ja voimakkainta elämää, — kaikki yhtyi kuninkaalle jahäntä ympäröiville ritareille ja sotapäälliköille virittämäänmielialan, joka ei suinkaan ollut voittajan huoletonta riemua.
Pääkaupungin portit olivat avatut isänmaan vapauttajille ikäänkuin vainosottaakseen, kuinka turha oli heidän toivonsa, että Tukholmanvoittaminen merkitsisi vaivojen ja taistelujen loppua. Jokaineneturivin miehistä, kukaan ei kuitenkaan suuremmassa määrin kuin Kustaaitse, tunsi että edessä oli työ, joka vasta nyt alkoi — olipuhdistettava kaikki, joka voi saada uudistumaan ne onnettomuudet,mitkä viime aikoina olivat lakkaamatta palanneet, oli suoritettavaloppuun suurtyö, jonka Engelbert oli alottanut ja jota kolme Sturea olijatkanut.
Ennen kaikkea oli tämän päämäärän saavuttamisen tiellä sama vastus kuinennenkin — mahtavat ja vaikutusvaltaiset pappisvaltiaat. Piispatistuivat kyllä valtakunnan neuvostossa ja vannoivat kuninkaille javaltion päämiehille uskollisuuden valan niiden läänitysten puolesta,jotka he saivat näiltä, mutta itse asiassa muodostivat he omanvaltansa, suuresti erillään yleisestä vallasta, joka myöhemmin näyttiolevan ainoastaan heitä ja pyhää kirkkoa varten. Jos nämä piispatolisivat saaneet tahtonsa täytetyksi, olisi Ruotsin valtakunta jokauvan ennen Kustaa Vaasan päiviä ollut tanskalainen maakunta, aivankuten Norja oli, aina siihen saakka kunnes meidän päivinämme tämävaltakunta, vapautuneena, ikäänkuin heräsi vuosisataisesta unestaanuuteen elämään, terveempään ja voimakkaampaan kuin konsaan ennen.
Monta tihutyötä oli tehty pyhän kirkon varjossa. Sen suojassa olivatTanskan kuninkaat punoneet juoniaan Ruotsin valtakuntaa vastaan, kutensadun lohikäärme nousi matelemaan yli maan nielläkseen kauniinku