Romaani
Kirj.
Suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1923.
Eduard — niin nimitämme erästä varakasta, parhaassa miehuudeniässänsäolevaa paronia — Eduard oli viettänyt huhtikuisen ehtoopäivänkauneimmat hetket taimistossansa uitellen tuoreina säilyneitä oksaksianuoriin runkoihin. Vast'ikään askarruksensa päätettyään hän sijoittikojeensa koteloon ja tarkasteli työtänsä hyvillä mielin, kun puutarhuriastui hänen luoksensa iloiten isännän osaaottavasta uutteruudesta.
Etkö ole nähnyt vaimoani? kysyi Eduard valmistautuen lähtemäänkauemmaksi.
Tuolla uusilla istutuksilla, vastasi puutarhuri. Sammalmaja, jonka hänon rakentanut kallionkupeeseen, linnaa vastapäätä, valmistuu tänään. Seon tullut kaunis kaikin puolin ja miellyttää varmaan teidän armoanne.Näköala on kerrassaan hyvä: alhaalla kylä, hieman oikealla kirkko,jonka torninhuippua katse hipaisee; vastapäätä linna ja puutarhat.
Aivan oikein, virkkoi Eduard; tuolta muutaman askelen päästä saatoinnähdä miehet sitä rakentamassa.
Sitten, jatkoi puutarhuri, avautuu oikealla laakso, ja katse liitääyli reheväin lehtoniittyjen heleään kaukaisuuteen. Kalliorinteenpolku on sievästi suunniteltu. Armollinen rouva osaa asiansa; hänenkäskettävänään tekee työtä ilomielin.
Mene hänen luoksensa, sanoi Eduard, ja pyydä häntä odottamaan minua.
Sano hänelle, että haluan nähdä uudet rakennelmat ja nauttia niistä.
Puutarhuri poistui kiireesti, Eduard pian hänen jäljessänsä.
Hän asteli pengermiä alas, tarkasteli ohimennen kasvihuoneita jataimilavoja, kunnes saapui veden partaalle ja sitten porrasta pitkinsiihen kohtaan, missä uusille istutuksille johtava polku jakautuikahteen haaraan. Hän väisti toisen, joka suuntautui poikki kirkkomaanjokseenkin suoraan kohti kallionseinämää, ja lähti kulkemaan toista,joka hieman avarammin kaartein suikersi vasemmalla loivasti ylöspäinhalki leppoisan viidakon; molempain yhtymäkohdassa hän istahtihetkiseksi soveliaasti sijoitetulle penkille, lähti sitten astelemaanvarsinaista polkua ja saapui vihdoin, toisinaan jyrkemmin toisinaanloivemmin kohoavan tien monenlaisista portaista ja askelmistasuoriutuen, sammalmajalle.
Charlotta tervehti miestänsä ovella ja sijoitti hänet istumaan siten,että hän voi yhdellä silmäyksellä havaita ne eri kuvat, jotka näyttivätmaiseman ikäänkuin kehystettynä. Eduard oli mielissään ja toivoi keväänpiankin luovan kaikkialle vielä runsaampaa vehmautta.
Minulla on yksi ainoa muistutuksen aihe, lisäsi hän: maja tuntuuminusta hieman ahtaalta.
Meille kahdelle siinä sentään on tilaa, vastasi Charlotta.
Epäilemättä, virkkoi Eduard, saattaisipa olla sijaa vieläkolmannellekin.
Miks'ei, sanoi Charlotta, jopa neljännellekin. Suurempia seuroja vartenvaraamme toiset paikat.
Kun nyt olemme täällä kahden kesken, kenenkään häiritsemättä, virkkoiEduard, niin tunnustan, että minulla on jo muutamia aikoja ollutsydämelläni jotakin, mikä minun pitäisi ja tekisi mielikin sinulleuskoa, kunhan se vain luonnistuisi.
Olen jotakin sellaista huomannut, vastasi Charlotta.
Ja tunnustanpa, jatkoi Eduard, että olisin kenties vaiennut vieläkinkauemmin, ellei postinkuljetta