Produced by Tapio Riikonen
AKSEL JA VALPURI
Murhenäytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.
ADAM OEHLENSCHLÄGER
Suomentanut J. Enlund
Otava, Helsinki, 1895.
Henkilöt:
HAKON HERDEBRED, Norjan kuningas.
REINEN SIGURD, hänen hovipäällikkönsä.
AKSEL THORDINPOIKA, hänen heimolaisensa.
VALPURI, Akselin morsian.
WILHELM, hänen ystävänsä.
ERLAND, arkkipiispa.
KNUUTI, mustaveli.
Vanha BJÖRN, Nuori ENDRID.
KOLBEIN ja useampia SOTUREITA.
Eräs VIHOLLISSOTURI seuroineen.
GOTTFRID, Wilhelmin asepalvelija.
KUNINGATAR THORA rouvineen ja neitoineen.
Sotureita. Munkkeja.
Aika: v. 1162.
Tapahtumapaikka: Kristuksenkirkko Nidarosissa. Kummallakin puolellakammiohautoja; keskellä laattiaa Harald Gillen hautakivi. Etualallakaksi jykevää pylvästä, jotka kupua kannattavat; vasempaan on kolmeristiä piirretty, oikeassa on merkki AV sinisirkkusilla seppelöittynä.Kaukana peräalalla pääalttari. Alttaritaulun päällä kultainen arkku,jota päivä kuorin monivärisistä akkunoista valaisee. Käytävänkeskikohdalla kynttiläkruunu.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Aksel. Wilhelm.
WlLHELM.
Tää Trondhjemin siis kuuluisa on kirkko,
Jonk' ompi itse Roomaan maine mennyt.
AKSEL.
Kehuiko liioin?
WILHELM.
Ei.
AKSEL.
Mi templi!
WILHELM.
Dovre
Kuvuiksi korkeoiksi koveroittu.
AKSEL.
On pyhän rauhaisuuden asemani
Ja hartautta saattaa sydämeen,
WILHELM.
Kuink' oiva näky, keskikäytävästä
Kun alttaria kohden katsoo.
WILHELM.
Ovatko joskus vielä kuninkaat
Sen partaa leikanneet ja kynsiä?
AKSEL.
Messu
On kuorissa jo aljettu, ja kuule,
Etäinen aamuveisu kuinka soi
Ja kaikuu kirkon kaarroksissa. Kovin
Tiukasti keltavahakynttilät ne
Valostaa vaskikruunustansa. Niinpä
Suruiseen sydämeenkin toivo tuikkaa.
Oi, näky kaunis! Nuori aamukoi
Kun hohtaa läpi kaunovärisen
Itäisen ikkunan. Oi, terve, päivyt!
Herätät kaikki lapsuuteni muistot.
WILHELM.
Ja mitä merkitsee tuo kulta-arkku
Yl' alttarin?
AKSEL.
Se pyhän Olavin
On arkku.
WILHELM.
Sekö Olavin on arkku?
AKSEL.
Se. Siinä hurskahasti säilytellään
Tän Pohjan pyhimyksen pyhät jätteet.
AKSEL.
Ei; Harald Haarderaade huomas, ett'
Ei sovi pyhän ruumiin juhlallista
Lepoa häiritä; hän mereen arkun
Avaimet heitti. Hiljaa rauhassaan
Nyt jalon pyhimyksen multa lepää.
WILHELM (katselee pylväitä).
Oi, pyhä Innosents, kuink' oivat pylväät!
Vahvemmat niill' on niskat, selkäpiit,
Kuin meillä; uljailevat vielä silloin
Kuin meidän ovat luumme aikoja
Jo turpeen alla uupuneina maanneet.
Mut mitä merkitsee nuot ristit tuossa?
AKSEL.
Pylvästä toista, Wilho, katsokaamme!
WILHELM.
Vaan sano ensin, mitä ristit tuossa.<