Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Heikki Meriläinen
Werner Söderström, Porvoo, 1892.
Vuorien kiertämän Kalliojärven itäisimmässä lahdelmassa loivankuusikkoviitarinteen päivän kaltevalla niemellä kyhnötti Pietolanmatala uudistalo. Eteläpuolella taloa, lahdelman takana, kohosimahtava, kuusikkoviitarinteinen ja jäkäläkuljuinen Hyllyäiskeroniin korkealle, että moneksi viikoksi Pietolan asukkailta anastitaakseen talvisen auringon. Luode- ja pohjoispuolella seisoi tumminekuusikkorinteineen lamuharjainen Karhurovan juontea selänne. Idänsuulla, aivan lähellä taloa, nuokkui partainen aarniokuusikko, jonkahelmassa lirisi mutkainen Pajupuro. Lounaan ja lännen ranta yli tuonKalliojärven oli vuorista vapaa. Sinne, matkalintujen tien suunnalle,kantoi silmä siintäviin vuoriin, jotka kaukaisuudessa liittyivättaivaanrannan pilven kaistaleihin. Talon kohdalla rantaan päin, olisileä, pulleaselkäinen harjanne, joka kaudonkärkiselle niemellepisti kivikkorantaiseen järveen. Siinä, niemen nenällä, lähellärannantöyrästä, seisoi tarvaslatvainen, juuresta karsittu tuuheamänty, jonka takana kauan viipyi kevätillan laskeva aurinko.
Huoneita oli Pietolassa pirtti länteen perin, sen edessäpistosporstua. Pohjoispuolella oli pieni navetta, sen edessä harvakontulato ja havukattoinen tanhua. Luoteen puolella, ulompanakartanosta, oli pieni puoti kötykkä, eteläpuolella taas lähellärantaa, turvekattoinen, aidastunut sauna.
Peltoa oli Pietolassa parin tynnyrin ala, joka lahtisina siekaleinakierteli ympäri kartanoa ja jota kuokalla ja lapiolla Pieto pitisulana ja haravalla sekoitti siemenen kun se aika sattui.
Kaksitoista vuotta oli Pietolassa tuli palanut, kuin Pietolla jaLiisalla oli jo yhdeksän lasta ja kaikki tyttöjä. Tyttöjen nimet,vanhimmasta nuorimpaan, olivat: Reeta, Kerttu, Auno, Riikka, Sanna,Vappu, Katri, Saara ja Martta. Kerttu ja Auno olivat kaksoiset,samoin Sanna ja Vappu. Reeta oli neljää vuotta vanhempi Kerttua, jaoli jo täyttämässä kahdettatoista.
Vasun pohjaan oli vitsoilla nidottu kätkyen jalat ja siinä kaksiviikkoinen Martta pudisteli piikkoriepuisissa kapaloissaan jakirahteli kuivasti. Huulet etsivät ruokaa ja sameat silmät tylsästiharreilivat korkeutta.
Siihen ryöpsähti äiti, mutta hetken perästä nousi, hiljalleenheilutteli vasua ja hymysuin, suurilla ruskeansinisillä silmilläänpalavasti silmäili kehtoa; muhkeihin kasvopäihin keräytyi herttainenpunastus, äiti vilkasi leimuavan silmäyksen Pietoon ja virkkoi:
"Tuleppas sinä nyt vähän heiluttamaan, että varveneisi tuostanukkumaan. Silmät sillä jo vyöryvät kiinni… Tulehan vähäsenliekuttamaan. Minä teen luudan noista varvuista ja joudun laittamaaniltaiskeittoa."
Pieto astui verkalleen kätkyen luokse, istahti pölkylle, vasemmankyynäspäänsä varasi polveensa, kasvonsa nojasi turpeaan kämmeneensä,oikealla kädellään soudatteli kehtoa; leveissä kasvoissa ilmaantuityyni ynseys ja verkalleen ja raskaasti lupsautteli pitkäripsisiä,vahvoja silmäluomiaan.
Liisa taitteli varpuja luudan pituisiksi, istahti lähelle kätkyttäpölkylle, latoi niitä varpuja luudaksi, silmäili Pietoon, silmäilikehtoon ja virkkoi:
"Katsoppas, Pieto, kun se nyt nukkuu makeasti; on niin autuaannäköinen. Katsohan, miten se turvallisen näköisenä lepottaa… Siinäsinun näköisesi tyttö. Tuokin otsa — — tuommoinen pyöreä pullukka,keskeltä vähän lantto, ihan kuin sinullakin; ja tuosta nenästä tuleesemm