Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Mathilda Roos
Suomennos.
Porissa, Adolf Allardt.
Axel Bergbomin kirjapainossa 1889.
Kuukauden viimeinen torstai oli kauppaneuvos Rehnberg vainajan leskenvastaanottopäivä. Nyt, niinkuin ainakin, olivat hänen huoneensavieraita täynnä. Jos jonkinlaista siellä löytyi, jos jonkin sukuista jaikäistä; olivat tulleet kuuntelemaan soittoa ja esitelmää ja syömäänemännän hyvää ruokaa.
Palvelija juuri tarjoili teetä, mutta eivät olleet vieraat vielä oikein"tuulella". Oli nimittäin se tukala hetki, jolloin seurustelu ei olevielä ruvennut oikein "käymään", jolloin miesväki parveilee salissa,jolloin naiset istuvat tai seisovat jäykissä ryhmissä, ja keskustelujauhaa raskaasti ja vastahakoisesti alkuun päästäkseen. Nämä hetketolivat aina tuskantunteja rouvalle, varsinkin kun hän joka kerran olikutsunut muutaman uuden vieraan, jonkun kirjailijan, tiedemiehen taimatkustavaisen, jotka olivat outoja muulle seuralle ja vaikuttivat siis— käyttäen rouvan omaa sanaa — "painustavasti" toisiin. Muttaonnistuipa häneltä melkein aina poistaa tuo paino ja luoda kesteilleennoin hienonen värivivahdus. Yksi hänen kunnianhimonsa unelmista olinimittäin saada olla Ruotsin madame Adam. Lakkaamatta hän käyskentelivieraiden joukossa, esitteli, sovitti ryhmiä, vetäisi esille jonkunhuomaamattoman olennon, herätti pienellä ystävällisellä pistosanallavälinpitämättömän näköisiä, — sanalla sanoen, joka paikkaan, missä,vaan voi huomata hitautta, missä seurustelukoneen rattaat alkoivatratista, sinne hän vuodatti muutaman pisaran suloutensa öljyä, jokapani koneen tasaiseen ja nopeaan vauhtiin.
Rouva oli joutunut leskeksi neljä vuotta sitte ja vasta miehen kuoltuahänen seurustelukykynsä ja rakkautensa tieteisin ja taiteisin olipuhjennut täyteen kukkaan. Sillä vaimona ollessa häntä ei koskaankäsitetty, ei tutuistakaan, koskapahan kauppaneuvos kuoli vähääkäänaavistamatta että hänen vaimonsa lähetteli pieniä, nimettömiälemmenlauluja sanomiin ja aikakauslehtiin ja että hän sielunsasyvyydessä piti itseään kohtalon ja aviollisen taakan masentamanarunoilijahenkenä. Mutta kun kauppaneuvos kuoli, jättäen jälkeensäsuuren omaisuuden, ja vaimonsa oli kaikella kunnialla häntä surrut sekälähetellyt läheisimmille ystäville omatekoisia painetuitahautaussäkeitä — silloin hän sai korvata kärsimyksensä ja vapaastiantautua ihailemaan taiteilijoita, tiedemiehiä ja kirjallisia neroja.
Tänä iltana oli rouva erinomattain säteilevä ja hellä. Kaupungissaoleskeli nimittäin parast'aikaa eräs kaunotieteen professori ja hän oliluvannut tulla kemuja korottamaan eräällä esitelmällä. Italiasta ja sentaideaarteista. Ja nyt käytti emäntä hyväkseen tuota arvostelullealtista hetkeä, jolloin koetettiin "tehdä tuulta" purjeisin;käyskenteli vieraitten keskellä voidellen keskustelukonettatutunomaisilla kuiskeilla professorista ja professorin viisaudesta.
Tuolilla, soffan ja uunin välisessä sopukassa, istui vanhanpuoleinen,pitkä ja laiha nainen. Hän oli puettuna mustaan silkkipukuun jahiuksissa oli viheriäinen nauha. Siinä oli neiti Berg ja ken vaan tunsikauppaneuvoksen rouvan, tunsi myös hänen varjonsa neiti Bergin. Hän olietäistä sukua rouvalle, kävi hänen luonaan melkein joka päivä, kertoimitä kaupungilla sanottiin rouvan iltamista ja huvitti sekä itseäänettä muita höystäen leikkipuheillaan kauppaneuvoksen rouvanomituisuuksia.
Sillä jos rouva oli typerä ja haaveellinen, niin oli neiti Berg siihensijaan sukkelasuinen ja terävä ja joka kerran joutui hänen ivansaesineeksi, sen ei ollut helppo puhdista