Kirj.
Anatole France
Suom.
Rieti Itkonen
Porvoossa,Osuuskunta Wisa rl,1913.
Laki on kuollut — mutta tuomari on elävä.
Kotivarkaus.
Harakan ihmetyö.
Laki on kuollut — mutta tuomari on elävä.
— Eräänä päivänä, sanoi Jean Marteau [lue Shang Martoo], tapahtui,että minä vietin yöni eräässä Wincennecin metsikössä. En ollut syönytkolmeenkymmeneen kuuteen tuntiin.
Herra Goubin [lue Gubäng] kuivasi lornettiaan. Hänellä oli heikotsilmät ja tuikea katse. Hän katsoi tutkivasti Jean Marteauhon ja sanoimoittivalla äänellä hänelle:
— Mitä? Ettekö taas ollut syönyt kahteenkymmeneenneljään tuntiin?
— En, vastasi Jean Marteau, en nytkään ollut syönytkahteenkymmeneenneljään tuntiin. Mutta minä tein siinä väärin. Eisovi olla ilman leipää. Se on väärin. Nälännäkeminen pitäisi ollarangastuksen alanen kuten irtolaisuuskin. Itse asiassa nämä molemmathairahdukset usein yhtyvät ja pykälä 269 määrää varattomille kolmestakuuden kuukauden rangastuksen. Irtolaisuus, sanoo lakikirja, onirtolaisten olotila, nämä yksilöt, joilla ei ole vakituista asuntoaeikä toimeentuloa ja jotka harvoin harjottavat mitään ammattia taikäsityötä. Ne ovat suuria rikollisia.
— On huomattava, sanoi herra Bergeret [lue Bärsheree], ettätämä olotila, josta irtolaiset langetetaan kuuden kuukaudenvankeusrangastukseen ja kymmenen vuoden poliisivalvontaan, on juurisamanlainen, johon pyhä Franciskus velvotti seuraajansa. Ja pyhänKlaran tyttäret, pyhä Franciskus assiisilainen ja pyhä Antoniuspadualainen olisivat suuressa vaarassa joutua vankivaunulla vietäväksitutkintovankilaan, jos he meidän päivinämme tulisivat Pariisiinsaarnaamaan. Minä en sano tätä kiinnittääkseni poliisin huomiotakerjäläismunkkeihin, joita nykyään vilisee keskuudessamme. Heillähän onelinkeinonsa ja he harjottavat kaikenlaisia ammatteja.
— He ovat kunniallisia siksi että he ovat rikkaita, sanoi Jean Marteau,ja kerjääminen on kielletty vain köyhiltä. Jos minut olisi tavattumakaamasta siellä puun alla, niin olisi minut pantu vankeuteen jase olisi ollut oikeen. Koska minä en omistanut mitään, niin olisiminua pidetty pääoman vihollisena ja on oikeen puolustaa pääomaa senvihollisia vastaan. Tuomarin ylevä kutsumus on turvata jokaisellemitä hänelle kuuluu, rikkaalle hänen rikkauttaan ja köyhälle hänenköyhyyttään.
— Minä olen miettinyt oikeuden filosofiaa, sanoi herra Bergeret,ja olen huomannut, että koko yhteiskunnallinen oikeus nojautuunäihin kahteen perustotuuteen: varkaus on tuomittava, varkaudentulos on pyhä. Nämä ovat ne periaatteet, jotka takaavat yksilönturvallisuuden ja ylläpitävät järjestystä valtiossa. Ellei toistanäistä suojelevista periaatteista tunnustettaisi, kukistuisi kokoyhteiskunta. Ne laadittiin aikain alussa. Karhunnahkaan puettupäällikkö, aseinaan piikirves ja pronssimiekka, astui seuralaisineenkivimuurin ympäröimälle paikalle, jossa heimon lapset pidettiinsuljettuina yhdessä vaimojen ja porolauman kanssa. He toivat muassaannaapurivaimojen nuoria tyttöjä ja poikia, ja kokosivat taivaastapudonneita kiviä, jotka olivat kallisarvosia, sillä niistä tehtiinmiekkoja, jotka eivät koskaan taipuneet. Päällikkö nousi pienellekummulle aitauksen keskelle ja sanoi:
"Nämä orjat ja tämä rauta, jotka olen ottanut heikoilta jaylenkatsottavilta ihmisiltä, kuuluvat minulle. Jokaisen, joka ojentaakätensä niitä ottaakseen, lyön minä kuoliaaksi