Produced by Tapio Riikonen
EI RAHALLAKAAN
Kirj.
P. N. Polevoi
Suom.
Emil Mannstén
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1902.
I.
Erään Moskova-joelle antavan umpikadun varrella, lähellä vanhanaikuistakirkkoa heleän-vihreine kupoolineen ja avoimine, valkoisinekivitapulineen, oli sijansa saanut uhkea, avara ja korealaitteinenkauppiaantalo. Ylhäältä alas asti öljyvärillä maalattuna tähtää sekokonaisine peiliruutuineen umpikadulle, tiheiden sireeni-, orjanruusu-ja kuusamapensasten takaa, ympäröitynä vahvalla harkkorautaisellaristikkoaidalla. Uusimman koulun nerokas arkkitehti, joka ei ollutkaihtanut keinoja taloa rakentaessaan, oli suunnitelmansatoimeenpanossa turvautunut jos jommoisiinkin mielijohteisiin: katonmaalannut ruudukkaiseksi valkoisella ja punaisella värillä, ja kahteenkohti asettanut jonkinlaisia yliskamareita tahi vahtitornin tapaisia,joissa oli terävähuippuiset katot ja koristelippuja, ja talon ympärikulkevan karniisin tehnyt silatuista kaakeleista, ja lakkakatonparaatiportaitten päällä taivuttanut tynnyrin kuosiin, jaulkoparvekkeet kyhännyt vahtitornien rintakäytävien tapaan — sanallasanoen, koettanut tarkasti noudattaa vallalla olevaa venäläistärakennustapaa… Mutta sopii sanoa, että kaikki hänen puuhansa olivatmelkein kuin hukkaan heitettyä työtä. Avara kaksikerroksinen talohäipyi kokonaan, hupeni aivan mitättömäksi ja huomaamattomaksi niittenäärettömien kolmikerroksisten aittojen ja varastohuoneiden, makasiinienja kellariholvien rinnalla, jotka kolmittaisena kivivarustuksenaympäröivät sitä kolmelta taholta ja ikäänkuin painoivat sitämahdottomalla suuruudellaan ja jykevällä rakenteellaan. Jo ensisilmäyksellä noihin korkeihin, jyrkästi viettäviin kattoihin, noihintanakkoihin rautaoviin puudanpainavine lukkoineen, noihin paksuihinikkunaristikkoihin, — jokainen heti saattoi kuvailla mielessään, ettänoissa varastohuoneissa oli useammankin miljoonan ruplan arvostatavaroita kasattuna; ja sitä arvelua vahvisti täydellisesti ainainenliike, joka varhaisesta aamusta iltaan asti vallitsi varastohuoneidenlähettyvillä. Kymmenittäin kuorma-ajureita ajoi lakkaamatta solakadultakujanpuoleisesta portista varastopihaan, milloin ottaen, milloinpurkaen makasiinien edustalla tynnyreitä, mattoja, laatikkoja, säkkejäja pakkoja, ja pitkin päivää jyristen raskailla pyörillä umpikadunkivitystä vasten. Satojen äänien sorina ei koko päivänä hetkeksikääntauvonnut varastohuoneitten välissä, ja tuon sorinan keskeltäerottautuivat muita selvemmin kauppapalvelijain äänet, jotka ehtimiseenkiitivät makasiineista konttoriin ja takasin, milloin avaimia, milloinkuormakirjoja, milloin itse isännän suullisia käskyjä lennättäen.Mainitsimme isännän. — Semjon Silytsh Gwozdilin oli kuuluisamoskovalainen kauppias ja arvoltaan kauppaneuvos.
Mutta huolimatta yhtämittaisesta tungoksesta, hyörinästä ja kiireestä,joka vallitsi makasiinien vaiheilla, huolimatta ainaisesta vilinästä,jossa kaiken kaltaiset ihmiset tungeksivat portailla Gwozdilininkonttorin ovella, missä puolen sataa kirjuria, konttoristia,palvelijaa, kassööriä ja kirjanpitäjää oli toimessa — koko tässääärettömässä taloudessa ja suuremmoisessa liikkeessä oli nähtävänäankara järjestys ja säännöllisyys, oli tunnettavana jonkun ainoaväkevä, johtava käsi, oli kuultavana jonkun ainoa painava sana, jotapaitsi kukaan ei rohjennut askeltakaan tehdä, ei rohjennut avaintalukossa vääntää. "Semjon Silytsh käski", sanoo konttoristi — eikäkukaan uskaltanut vastustaa. "Semjon Silytsh ei suvainnut sen suhteenmitään käskeä" — ja kaikki kärsivällisesti odottivat korkeintamää