Produced by Tapio Riikonen
VÄSYNEEN HAUDALLA
Alkuperäinen novelli
Kirj.
KARIO [Kaarle Karikko]
Tampereella 1897,
Hj. Hagelberg'in kustannuksella.
G. C. Jansson & Kumpp. kirjapainossa.
I.
Kulkiessa N:n avaraa ulappata, erään lahden rannalla vetää huomiotapuoleensa komeasti rakennettu talo. Sen etäälle ulottuneet, laajatvainiot ovat silmään pistävät, sillä niissä huomaat paljon työn jatoimen jälkiä. Talo itse on rakennettu nykyajan sivistyksen javaatimusten mukaan rikkaalta näyttäväksi: kaksi punaiseksi maalattuaasuinhuone-riviä rajoittaa komeata pihaa, jota vielä kaunistaa vuosiatakaperin istutetut, tuuheat pihlajapuut, joita katsellessa näet,ett'ei talon asujamilta ole puuttunut kauneuden aistiakaan. Toisenasuinrakennuksen seinustalla on soma kukkamaa. Siinä viihtyy silmäsihetken, sillä sitä katsellessasi huomaat helläin kätten työtä,huomaatpa vielä kukkia akkunoillakin, joita suojelee kotikutoisetvarjostimet liialta auringon paisteelta.
Antti Niemeläinen, joksi tämän talon isäntää nimitetään (talo onNiemelä), on 60 vuotias ukko. Hiuksensa ovat jo aikaa vaalistuneet, jamuutenkin jäykät jäntereensä ovat kangistuneet paljosta työstä, silläNiemeläinen ei ollut niitä, jotka vain ovat käskijänä, vaan hän ontahtonut itse näyttää, kuinka ahkera työmies vastuksetkin voittaa,vaikka usein saikin kokea pohjolan hallaöitten kovuutta, mutta sitäuutterampi ja säästäväisempi oli ukko. Tarkalla huolella ja jäykälläpontevuudella olikin hän koonnut Niemelässä melkoisen rikkauden.Luonnoltaan oli Niemeläinen suora, itsenäinen ja sanansa pitävä. Mitähän sanoi, niin se oli tavallansa oikeen, jolla teeskentelemättömälläkäytöksellään hän oli voittanut pitäjäläisten kunnioituksen.
Niemeläisellä on kaksi lasta: tytär Maria, 22 vuoden vanha, ja poikaHeikki, 13 vuotias. Viisi vuotta on kulunut siitä, kun lasten äiti,Leena, kätkettiin maan poveen. Siitä pitäen katosi Niemelästä hellyysja avuliaisuus, paitsi lapsiaan hän rakasti lämpimästi, — erittäinkinMariaa. Niin jörömäinen kuin olikin, voi hän tältä tuskin mitäänkieltää. Aina uneksi ukko Marian rikkaista ylkämiehistä, ja monta niitäoli jo käynytkin, eikä ihmekään, sillä Maria oli kaunis, milt'ei mitäihanimpana pidetty kaunotar. Kultasuortuvina valuivat hänen ruskeathiuksensa pyöreältä päälaeltaan valkoiselle kaulallensa. Hänen ryhtinsäoli sievä ja viehättävä. Neitsyellisen sydämensä puhtaus loisti hänentummista, kirkkaista silmistään. Eipä ihmekään, että moni poika olionneansa koittanut häntä kosimalla, sillä hänen erinomainen kauneutensaoli nuorten miesten sydämiin lempeä sytyttänyt, jos oli niitäkinjoukossa, jotka halusivat niitä tuhansia, jotka tiesivät Mariataseuraavan.
II.
Oli eräs toukokuun lauvantaipäivä. Niemelän isäntä oli itsekin väenkanssa metsässä, ulkotöitten toimessa. Maria, joka piti emännyyttätalossa, oli yksin kotona, paitsi ruotimummoa, joka istui nurkassa.Maria on puhdistanut huoneet ja pessyt astiat, kaikki on järjestettysievästi. Näitä kaikkia tehdessään hyräili Maria iloisia lauluja, sillähänen nuori sydämensä oli vielä vapaa huolista, vaikka hän ehkäaavistikin tuonnempana tulevansa vastuksiakin kokemaan elämänsä tiellä,Mutta siitä huolimatta nautti hän nuoruutensa onnea, antamatta sitäminkään häiritä. — Johtuipa Marian mieleen, että mummo mielelläänennusteli käsien juonteista, sentähden päätti hän tehdä pilkkaa mummontaikauskosta ja vei kätensä hänen tutkittavakseen, pyytäen häntäsiitä sanomaan, mitä tulevaisuudessa oli tapahtuva.