E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Hevosen elämänvaiheet, sen itsensä kertomat
Kirj.
Vapaa suomennos
Porvoossa,Werner Söderström,1895.
Lapsuuden kotini.
Lahtelan tilalla Satakunnassa olen syntynyt ja kasvanut. Kauniimpia javanhimpia muistojani on vihanta vainio Kaislalammen rannalla; sielläsain lämpösinä kesäpäivinä seurata emääni, joka tässä aituuksessakulki vapaana useiden muiden hevosten seurassa. Kun en vielä ruohoakyennyt syömään, imin ravintoni emoni nisistä. Päivät tepastelin hänenrinnallaan, yöt lepäilin hänen kupeillaan. Sydänkesän yöt olivatlyhyet, valoisaa päivää sai pitkältä nauttia ja minua huvittaakseenantautui emoni usein leikkimään kanssani hyppien ja laukaten. Milloinkovin kuumaksi kävi, kahlasimme loivaa rantaa pitkin veteen taikkaasetuimme seisomaan lehteväin koivujen varjoon, jotka ylempänäkunnaalla muodostivat sievän lehdon. Sieltä katselimme häntämme taloonpäin, jonka avaran pihan toisessa päässä olivat tilavat talli- janavettarakennukset. Mutta kun siksi olin varttunut, että jo ruohoarupesin nakertelemaan, oli emälläni tapana lähteä töihin aamusilla japalata luokseni vasta illalla.
Laitumella oli paitse minua viisi muuta varsaa, kaikki minua vanhemmat,muutamat jo melkein rekivetoiset. Niiden kanssa leikin, nelistinvainion ristiin ja rastiin vallattomana ilossa. Mutta nuo toiset eivätaina leikissä pysyneet, vaan rupesivat näykkimään hampaillaan jatappelemaan.
Kun siten eräänä päivänä olimme pelihtineet tavallista enemmän,hirnahti emoni, kutsui minut luokseen ja virkkoi:
"Pane mieleesi mitä sulle nyt sanon. Nuo toverisi ovat kyllä kelpovarsoja, mutta niiden vanhemmat ovat pelkkiä työkoneja, joilla ei oleollut tilaisuutta opettaa varsoilleen hienompia tapoja. Sinun laitasion toinen. Isälläsi on hyvin arvokas nimi tällä paikkakunnalla jaisoisäsi on voittanut kaksi palkintoa Hämeenlinnan kilpa-ajoissa.Isoäidilläsi oli harvinaisen nöyrä luonto etkä ole nähnyt minun koskaannäykkivän etkä potkivan. Toivon, että sinustakin kasvaa leppeä,kelpo hevonen, joka ei pidä väliä huonoista esimerkeistä. Tee ainaniskottelematta työsi, nosta nopsasti jalkaasi kun juokset eläkä rupeatappelemaan eläkä hämmästelemään leikilläsikään."
Näitä emäni neuvoja en ole koskaan unhottanut. Tiedän, että se oli
viisas ja ymmärtäväinen tamma ja että isäntämme piti siitä paljo.
Nimenä sillä oli oikeastaan "Herttuatar" mutta tavallisesti sitä
"Herttaseksi" kutsuttiin.
Isäntämme, Lahtelan isäntä, oli siivo, hyvä mies; antoi ruokaa hyvää jariittävästi, piti tallin siivossa ja taputteli meitä ystävällisesti,puhutellen meitä kuin omia lapsiaan. Hänestä kaikki paljon pidimme,emäni erittäinkin. Kun se näki isännän portailla, juosta karautti seaina ilosesti hirnasten hänen luokseen ja silloin hän sitä taputteli jamairitteli "herttasekseen" ja kyseli että "mitenkä nyt poikasi, pulskaMusta, jaksaa". Minua hän näet kutsui "pulskaksi Mustaksi", koska olinkiiltävän musta. Ja silloin hän tavallisesti antoi meille leipäpalantai hyppysellisen suoloja. Kävivät toisetkin hevoset hänen luonaan,vaan luulenpa, että hän enin piti emästäni ja minusta, — emälläni hänaina ajoi kepeässä kirkkoreessä kun kaupunkiin läksi.
Hakamme aidan takana oli perunamaa, jossa punatukkaisen Ollin,laiskansitkeän poikaviikarin, olisi pitänyt mullata taimia, muttausein hän jätti työnsä kesken ja tuli aitaviereltä vaaraimia syömään.Mutta eipä hän siihenkään tyytynyt, m