Produced by Tapio Riikonen
Henkilökuva
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1922.
1.
Suurmiehet ilmestyvät tavallisesti ryhmittäin. Samaan aikaan on erialoilla olemassa henkilöitä, jotka määräävällä tavalla vaikuttavatkansakunnan kohtaloon ja sivistykseen.
Suurmiesten ilmestymisen on selitetty johtuvan siitä, että eräätaikakaudet ovat heidän toiminnalleen otollisemmat kuin toiset. Kaikkiaikakaudet ovat otollisia suurmiehille, sillä neroille tarjoutuu ainatoimialoja. Keskinkertaiset vain kaipaavat otollisia oloja, he vainvalittavat joutuneensa väärälle uralle, nero on aina oikealla alalla,sillä hän muuttaa elämän itselleen, älylleen ja toiminnalleensopivaksi. Yhtä vähän kuin mikään voi estää yksilöä olemasta lahjakas,yhtä vähän voidaan estää neroa painamasta leimaansa aikakauteensa.
Mutta suurmiesten ryhmänä esiintymiselle on oma selityksensä. Ihminentarvitsee ajatustensa terästämiseksi toisia yhtä lahjakkaita. Niinkuinveitsi hioo veitsen, niin hioo mies miehen. Ajatuksen kultaista palloaheiteltäessä tarvitaan aina toinen, joka viskaa sen takaisin. Suuriyleisö voi olla erinomaisena nerokkaan miehen toiminnan kaikupohjana,mutta se ei koskaan voi sitä herättää. Yleinen äänestys ei koskaan olekutsunut esiin lahjakasta ihmistä. Neron toimintahan on aina tavallatai toisella kapinaa entisiä muotoja ja ajatuksia vastaan, siksi suuriyleisö ei häntä voi löytää. Nerot löytävät aina toinen toisensa, jokokadehtimalla toisiaan tai ihailemalla, joko kumotakseen toisen taitaistellakseen hänen rinnallaan, mutta aina heidän täytyy tuontuostakin saada verrata ajatuksiaan ja toimintaansa vertaistensaajatuksiin ja toimintaan.
Nämä seikat saavat aikaan jonkinmoisen lahjakkaiden ihmistenylimyssäädyn, joka joko taistelee keskenään valta-asemasta tai yhdessätaistelee yhteistä suurta vihollista, tyhmyyttä vastaan. Jokovastustaen tai ihaillen he antavat toisilleen tunnustuksen, tuonjokaiselle toimivalle henkilölle välttämättömän ravinnon. Tämä ravintoei koskaan ole kvantitatiivista vaan kvalitatiivista. Nerokas ihminenei laske suosionosoitusten lukumäärää, vaan punnitsee ne.
Jos Kaarlo Bergbom olisi ollut yksinään, ei hän olisi perustanutSuomalaista teatteria. Jos hän teatterin olisi luonut, ei siitä olisitullut kansallista laitosta, ellei samaan aikaan olisi Snellmanherättänyt kansallisuustuntoa, ellei Lönnrot olisi koonnut suomalaistenvanhoja runoja, ellei Aleksis Kivi olisi ilmestynyt aivan uudenuutukaisen kirjallisuutensa kera.
Kaikki nämä miehet saivat osakseen ankaraa vastustusta. Yksi ihminenvoidaan kylläkin masentaa, mutta kokonainen rivi pysyy pystyssä. KaarloBergbomin työtä ei voida irroittaa suomalaisuuden suurmiesten työstä,eikä heidän työtään voida täysin arvostella, ellei Kaarlo Bergbomintyötä oteta varteen.
Kohtalo antaa auliisti lahjansa suosikeilleen. Snellmanille se antoitaistelijan itsepäisen uskon työnsä välttämättömyyteen tehden hänestäsotasankarin ajatusten kamppailussa, lahjoittaen samalla sielullisennahan niin vahvan, että jokainen isketty haava siinä heti parantui.
Lönnrotille kohtalo antoi elämän pyhän uteliaisuuden, halun tunkeutuaihmissielun kauneimpiin kolkkiin, lahjoitti aivoihin aivan kuinmehiläisparven, jotka hunajan keräsivät kauneimmista ja tuoksuvimmistakukista.
Itämailla puhkaistaan satakieliltä silmät, jotta ne laulaisivatkirkkaammin. Kohtalo antoi Aleksis Kivelle sieluun suuren surun, jasiksi hän saattoi elämän vä